Haemme Ranuan kunnan varhaiskasvatukseen toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen PÄIVÄKODIN JOHTAJAA 1.8.2024 alkaen tai sopimuksen mukaisesti.
Etsimme nyt päiväkodin johtajaa Ranuan kunnan varhaiskasvatukseen, ja tämä voisi olla juuri sinun tilaisuutesi!
Pääset johtamaan Kanervikon päiväkodin toimintaa, osana täysin uutta varhaiskasvatusympäristöä yhdessä uuden Hillankukan päiväkodin kanssa. Tämä ei ole vain työ, vaan mahdollisuus olla mukana tukemassa tulevaisuuden sukupolvien kasvua ja kehitystä.
Etsimme sinua, jolla on rohkeutta ja visiota toteuttaa laadukasta varhaiskasvatusta. Sinulla on vankka kokemus johtotehtävistä ja taitoa inspiroida tiimiäsi kohti yhteisiä tavoitteita. Haluatko olla osa kasvutarinaa, joka muuttaa lasten elämän suunnan?
Tule mukaan luomaan innostavaa ja kehittyvää varhaiskasvatusympäristöä, jossa jokainen päivä tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia. Ota ohjat käsiisi ja liity joukkoomme!
Päiväkodinjohtajan tehtävänä on vastata ensisijaisesti Kanervikon päiväkotiyksiköstä. Lisäksi päiväkodin johtaja toimii opettajana lapsiryhmässä puolet työajastaan. Kanervikon tiloissa on kolme lapsiryhmää sisältäen esiopetuksen. Ranualla on juuri valmistumassa uusi päiväkotiyksikkö Hillankukka, joka muodostaa Kanervikon kanssa yhtenäisen varhaiskasvatusympäristön. Yksiköt ovat samassa pihapiirissä. Kanervikon päiväkodin johtaja vastaa kolmen lapsiryhmän toiminnan toteuttamisesta ja henkilöstöhallinnasta.
Haemme Sinua, joka sitoutuneesti toteutat ja kehität laadukasta varhaiskasvatussuunnitelman mukaista pedagogiikkaa. Viran hoitaminen edellyttää hyviä johtamis- ja vuorovaikutustaitoja, myönteistä ja vastuullista työotetta, aloitteellisuutta ja paineen sietokykyä alati muuttuvissa tilanteissa. Lisäksi sinulla on hyvät suomen kielen suulliset ja kirjalliset taidot sekä tieto- ja viestintätekniset taidot. Eduksi luetaan kokemus varhaiskasvatuksen johtamistehtävistä sekä lähiesihenkilönä toimimisesta.
Yksikön johtajana vastaat varhaiskasvatuksen toimintakulttuurista, sen kehittämisestä ja laadusta yhdessä varhaiskasvatuksen johtajan kanssa. Luot edellytyksiä henkilöstön hyville työolosuhteille, osaat hyödyntää ja kehittää henkilöstön ammatillista osaamista ja koulutusta sekä johtaa pedagogiikkaa suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Kanervikon päiväkodin johtaja vastaa varhaiskasvatuksen johtajan tehtävistä johtajan ollessa poissa.
Päiväkodin johtajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 31§) mukaisesti varhaiskasvatuksen opettajan (26§) tai varhaiskasvatuksen sosionomin (27§) kelpoisuus. Lisäksi tehtävään vaaditaan vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto ja riittävä johtamistaito. Kuitenkin huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (74§ ja 75§) mukaiset hakijat.
Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Koeaika on kuusi (6) kuukautta.
Palkkaus ja työehdot määräytyvät kunnallisen opetusalan henkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES) mukaisesti.
Alkuperäiset kelpoisuustodistukset pyydetään nähtäväksi haastatteluun kutsuttavilta.
Hakemukset pyydämme toimittamaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi, 26.5.2024 klo 23.59 mennessä.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/paivakodin-johtaja-588895/
- Ranuan kunta, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
- 588895
- 1.8.2024 tai sopimuksen mukaan
- 3.5.2024 09:00 - 26.5.2024 23:59
- Opetus- ja kulttuurialaLappiRanuaPäiväkodin johtajatKunta
Varhaiskasvatuksen johtaja Katja Paakki
katja.paakki@ranua.fi, 0400188524
Ranuan kunta on tunnettu eläinpuistosta ja hillasta. Noin 3700 asukkaan vireä pitäjä sijaitsee aivan Lapin etelärajalla hyvien kulkuyhteyksien päässä. Meillä on tilaa elää ja kasvaa!
Lue Ranuan kunnan työntekijöiden uratarinoita:
https://www.ranua.fi/Tyo-Yrittaminen/Uratarinat
Tule asumaan Ranualle:
https://www.ranua.fi/Asumaan
Lisää Ranuan kunnasta verkossa:
https://www.ranua.fi/
Seuraa meitä Facebookissa:
https://www.facebook.com/RohkeaRanua
Sijainti
Keskustie 11
97700 Ranua