Skip to main content
Varhaiskasvatuksen avustaja - Ranuan kunta

Ranuan kunnassa on haettavana varhaiskasvatuksen avustajan toistaiseksi voimassa oleva toimi 29.7.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Avustaja työskentelee varhaiskasvatuksen lapsiryhmässä ryhmäkohtaisena avustajana. Avustaja ohjaa ja avustaa yhtä tai useampaa lasta, jolla on tuen tarve, tukemalla lasta, lapsen omatoimisuutta ja osallisuutta esiopetus/päiväkotipäivän aikana. Työ saattaa sisältää myös vuorotyötä.

Työaika on keskimäärin 38,25 tuntia/viikko. Kelpoisuusvaatimuksena tehtäviin on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto.

Palkkaus KVTS:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Hakemukset tulee jättää www.kuntarekryn.fi:n kautta 27.5. 2024 klo 23:59 mennessä.

Yhteystietomme

Varhaiskasvatuksen johtaja Katja Paakki
0400188524, katja.paakki@ranua.fi

Tietoa organisaatiosta

Ranuan kunta on tunnettu eläinpuistosta ja hillasta. Noin 3700 asukkaan vireä pitäjä sijaitsee aivan Lapin etelärajalla hyvien kulkuyhteyksien päässä. Meillä on tilaa elää ja kasvaa!


Lue Ranuan kunnan työntekijöiden uratarinoita:

https://www.ranua.fi/Tyo-Yrittaminen/Uratarinat


Tule asumaan Ranualle:

https://www.ranua.fi/Asumaan


Lisää Ranuan kunnasta verkossa:

https://www.ranua.fi/

Seuraa meitä Facebookissa:

https://www.facebook.com/RohkeaRanua

Sijainti
Keskustie 11
97700 Ranua

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Rekommenderade jobb
Snabblänkar
Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
Populäraste kommunerna Esbo Lahtis Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
Vyinformation
Kuntarekry Kuntarekry-logo

​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

Öppna cookie-inställningar

Du kan också hitta oss här:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.