Pyhäjärvellä käynnistyy yhdenvertaisuutta ja inklusiivista toimintakulttuuria edistävä hanke! Haemmekin nyt yläkoululle samanaikaisopettajana toimivaa erityisopettajaa lukuvuodeksi 2024–2025.
Tehtävä alkaa 1.8.2024. Työn jatkuminen on mahdollista myös ko. ajanjakson jälkeen.
Salmen yläkoulussa on noin 150 oppilasta. Meillä panostetaan monipuolisesti ja laaja-alaisesti oppimisen ja koulunkäynnin tukeen. Myös yleisopetuksen ryhmämme ovat mukavan pieniä.
Edellytämme opetushenkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen (986/1998) mukaista erityisopettajan kelpoisuutta tai erityisopettajan erillisiä opintoja sekä kokemusta opetusalalta. Luemme eduksi joustavan pedagogisen osaamisen, hyvät vuorovaikutustaidot sekä kyvyn tehdä tiivistä yhteistyötä opettajien, erityisopettajien, vanhempien sekä opiskeluhuollon kanssa.
Lisäksi arvostamme erilaisten perusopetuksessa käytettävien tukimuotojen tuntemusta sekä taitoa suunnitella ja kehittää opetusta.
Valituksi tulleen on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksi saamisesta. Tehtävässä on 6 kuukauden koeaika.
Palkkaus ja palvelussuhteen muut määräytyvät OVTES:n mukaan.
Pätevien hakijoiden puuttuessa huomioimme myös muodollisesti epäpätevät, esimerkiksi opettajaksi opiskelevat.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/samanaikaisopettajana-toimiva-erityisopettaja-602392/
- Pyhäjärven kaupunki, Hyvinvointipalvelut, Perusopetus, Salmen koulu
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhde
- 602392
- 1.8.2024 alkaen lukuvuodeksi 2024-2025
- OVTES
- 8.5.2024 12:20 - 22.5.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaErityisopetusPohjois-PohjanmaaPyhäjärviKunta
Lisätiedot: Salmen koulun rehtori Tiina Ahola-Houtsonen, tiina.ahola-houtsonen@pyhajarvi.fi, puh. 044 445 7717
Pyhäjärvi on hyvinvoinnin, sivistyksen ja kulttuurin eturivin edistäjä.
Tule mukaan joukkoomme!
Sijainti
Tunturitie 1
86800 Pyhäsalmi