Raision kaupungin sivistys- ja vapaa-aikatoimialalla on haettavana vakituinen palvelusihteerin tehtävä. Työsuhde alkaa 16.9.2024. Palvelusihteerin ensisijaisena sijoituspaikkana on sivistystoimen hallinto.
Palvelusihteerin esihenkilönä toimii sivistysjohtaja ja hän toimii tiiviissä yhteistyössä sivistystoimen johdon ja asiantuntijoiden kanssa.
Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva alempi korkeakoulututkinto, aikaisempi opistotasoinen tutkinto, ammatillinen perustutkinto tai muu soveltuva koulutus ja kokemus toimistosihteerin tehtävistä.
Monipuoliseen tehtävänkuvaan kuuluu mm. viranhaltijapäätösten valmistelua, oppilasasioita, laskutusta, koulukuljetuskokonaisuuden hallinta.
Työ edellyttää hyvää toimistotyöskentelyssä hyödynnettävien sovellusten hallintaa, yhteistyökykyä, itsenäistä työskentelyotetta ja palveluhenkisyyttä sekä hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa. Työssä menestymisen edellytyksinä odotamme sinulta hyviä kommunikaatio- ja tiimityöskentelytaitoja, oma-aloitteisuutta, huolellisuutta, kykyä joustavaan työskentelyyn ja aikataulujen hallintaa. Rohkeus tarttua uusiin ohjelmiin, työskentelytapoihin ja toimintamalleihin sekä avoin, innostunut asenne auttavat työssä menestymisessä. Arvostamme osaamista ja kokemusta julkisen hallinnon päätöksenteon valmistelusta. Kasvatus- ja opetusalan hallinnon tuntemus katsotaan eduksi.
Palvelusihteerin tehtäväkohtainen palkka on 2648 €. Muut palkkauksen ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Toimistotyöaika 36,25 h/vk, liukuva työaika. Mahdollisuus osittaiseen etätyöhön.
Hakemukset toimitetaan sähköisesti Kuntarekry.fi -rekrytointijärjestelmän kautta 26.5.2024 klo 21.00 mennessä. Haastattelut pyritään pitämään viikolla 22.
Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset esitetään työhaastattelussa. Ennen työsuhteen vastaanottamista hakijan on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Noudatamme kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Raision kaupungilla on töissä noin 800 työntekijää, joista suurin joukko työskentelee opetusalan tehtävissä. Palvelusihteerin työpanos sivistystoimialan hallinnossa on olennaisen osa palveluketjuamme. Jokaisen työntekijän työpanos, osaaminen ja viihtyvyys, tasa-arvo ja oikeudenmukainen kohtelu ovat tärkeitä asioita Raision kaupungille. Pidämme huolta työntekijöidemme ammatillisesta osaamisesta ja tuemme myös omaehtoista opiskelua sekä tarjoamme mukavan työyhteisön tuen.
Työsuhde-etuina käytössäsi ovat mm. Smartum-etu, työsuhdepolkupyöräetu, maksuton mahdollisuus uida Uintikeskus Ulpukassa ja käydä Kerttulan kuntosalilla sekä osallistua aktiivisen virkistystoimikunnan tarjoamiin harrastuksiin.
Tervetuloa joukkoomme!
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/palvelusihteeri-601434/
- Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen hallintopalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhdeOsittainen etätyömahdollisuus
- 601434
- 16.9.2024
- Tehtäväkohtainen palkka on 2648 € / kk
- 6.5.2024 10:43 - 26.5.2024 21:00
- Hallinto- ja toimistotyöMuu hallinto- ja toimistotyöVarsinais-SuomiRaisioKunta
Sivistysjohtaja Leena Laakso p. 040 1944295 ja palvelusihteeri Hanna Koivisto p. 044 7971308
Raisio on vetovoimainen ja vahvasti kasvava lähes 25 000 asukkaan ja 1 600 yrityksen moderni kehyskaupunki Varsinais-Suomen parhaalla paikalla. Uudistuvassa kaupunkiorganisaatiossamme työskentelee 800 ammattilaista.
Sijainti
Nallinkatu 2
21200 Raisio
Muut tehtävään liittyvät tiedot