Haemme kirjastoasiantuntijaa suunnittelemaan Sydän-Kainuun kuntien Paltamon, Ristijärven ja Hyrynsalmen kirjastojen yhteistyötä.
Hakijalta toivotaan innovatiivista otetta kolmen kunnan yhteisen kirjastotoimen kehittämiseen asiakaslähtöisesti. Työ vaatii strategista suunnittelukykyä ja halua toimia yhteistyöverkostoissa. Työ on mm. pohjatyötä kolmen kunnan yhteisen kirjastotoimen johtajan tehtäväkuvan luomiseen ja yhteistoiminnan kehittämiseen kuntien ja muiden kirjastojen kanssa.
Tehtävä on 7 kuukauden mittainen. Toivottava aloitusajankohta on 1.8.2024.
Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteisötaitoja, kehittämishalukkuutta, kokemusta kirjastotoimesta ja hanketyöstä.
Tarjoamme mielenkiintoisen tehtävän ja Sydän-Kainuun kuntien vankan tuen kehittämistyölle. Työnantajana toimii Paltamon kunta.
Palkkaus ja muut palvelusuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan.
Koeaika on kolme (3) kuukautta.
Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi todistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksi saannista.
Hakemukset tulee toimittaa Kuntarekryn kautta ke 29.5. klo 12 mennessä. Haastattelut järjestetään viikolla 24.
Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään haastattelun yhteydessä.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kirjastoasiantuntija-598676/
- Paltamon kunta, Sivistyspalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhdeOsittainen etätyömahdollisuus
- 598676
- 1.8.2024 - 28.2.2025
- KVTES:n mukainen 02KIR042
- 10.5.2024 12:00 - 29.5.2024 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaKirjasto- ja arkistoalaKainuuPaltamoKunta
Paltamon kunnan sivistysjohtaja Helena Hynynen, 044 288 5400
Ristijärven kunnan sivistyspäällikkö Tiinaliisa Portano, 044 715 9334
Hyrynsalmen kunnan sivistyspalvelujen osastopäällikkö Veli-Pekka Mäkeläinen, 044 710 4410
Paltamon kunta on 3100 ihmisen hyvän arjen asuinsija Oulujärven rannalla. Meidät tunnetaan rohkeudesta, aktiivisuudesta ja ketteräliikkeisyydestä. Sijaintimme ja yhteydet takaavat oman rauhan ja silti koko maailma on ulottuvilla. Sujuvaan arkeen kuuluvat hyvät palvelut, luonnonläheisyys, maksuton varhaiskasvatus, uusi koulukeskus ja perhekeskus. Meillä on kunnon kesä ja oikea talvi nauttia Oulujärvestä, metsistä, vaaroista, tapahtumista ja kulttuurista. Sen, mikä on Paltamossa parasta, ovat sanoittaneet paltamolaiset itse: kehitys, kylä, maisema, tuttuus, ihmiset, kesä mökillä, golf, luonto. Lue lisää Paltamon parhauksista brändikirjasta, joka löytyy sivustoltamme www.paltamo.fi.
Sijainti
Salmelankuja 1
88300 Paltamo
Muut tehtävään liittyvät tiedot