Luokanopettajan virka
Parkanon kaupungin sivistystoimessa julistetaan haettavaksi
luokanopettajan virka 5.8.2024 alkaen.
Virkaan edellytetään opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaista kelpoisuutta. Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaisesti.
Tehtävä sijoittuu tässä vaiheessa 2. vuosiluokalle.
Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä työskennellä moniammatillisesti sekä osaamista tieto- ja viestintäteknologian käytöstä opetuksessa. Arvostamme monipuolista pedagogista osaamista, kokemusta erilaisten oppijoiden opettamisesta ja tukemisesta, joustavuutta ja oma-aloitteisuutta. Eduksi katsotaan kokemus alkuopetuksesta. Myös kokemus yhteisopettajuudesta katsotaan eduksi.
Virkaan valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävän täytössä noudatetaan 6 kk koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava todistus terveydentilastaan (KVhL 7 §) 30 vrk kuluessa valintapäätöksen saatuaan.
Hakuaika päättyy tiistaina 21.5.2024 klo 15.00. Hakemukset toimitetaan Kuntarekryn kautta. Haastattelut voidaan aloittaa jo hakuprosessin aikana.
Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/luokanopettaja-602074/
- Parkanon kaupunki, Sivistyspalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeEi etätyömahdollisuutta
- 602074
- 5.8.2024
- OVTES:n mukainen
- 8.5.2024 13:16 - 21.5.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaLuokanopettajatPirkanmaaParkanoKunta
Lisätiedot ensisijaisesti sähköpostilla.
Kimmo Vesanto, kimmo.vesanto@parkano.fi, p. 044 7865 521
Jenni Annala, jenni.annala@parkano.fi, p. 044 7865 502
Sijainti
Satakunnankatu 36
39700 Parkano
Muut tehtävään liittyvät tiedot