Skip to main content
Työelämäuutiset
Näin teet hyvän CV:n

Ansioluettelo eli CV (curriculum vitae) on tiivistelmä osaamisesta, kokemuksesta ja jossain määrin myös hakijan persoonasta. Sen tulisi vakuuttaa työnantaja siitä, että hakija on potentiaalinen ja häneen kannattaisi tutustua tarkemmin haastattelun myötä. CV on edelleen yleisesti rekrytoinnissa käytetty (teksti)dokumentti, koska se on rekrytoijien mukaan kuin nopea henkilökohtainen tutustuminen.

Kategoria Ajankohtaista Työelämä Töitä hakemassa Uratarinat Muista liikkua myös etätöissä

Toiset ovat tehneet etätöitä jo pitkään, toisille se voi olla uuden työn mukanaan tuoma etu. Etätöissä on omat hyvät ja huonot puolensa, ja osalle ne sopivat paremmin kuin toisille. Etätöissä voi kuitenkin herkästi käydä ihan jokaiselle niin, että arjen huomaamaton hyötyliikunta jää vähemmälle. Kotona työskennellessämme istumme monta tuntia koneen ääressä ja taukoja tulee usein pidettyä vähemmän kuin työpaikalla.

Työmahdollisuudet hyvinvointialueilla

Hyvinvointialueet työllistävät Suomessa valtavan määrän eri alojen työntekijöitä.

Osaamisen kehittämistä turvataan hyvinvointisektorilla

Ammattitaidon ylläpitäminen ja työelämätaitojen kehittäminen on tärkeää kaikilla aloilla.

Teknologia ja työelämän murros

Erilaiset uudet teknologiat ovat jo pitkään vaikuttaneet työelämässä erityisesti rutiininomaisiin toimintoihin.

Kuka luo työpaikkailmoitukset ja hakulomakkeet?

Kun haet työpaikkoja Kuntarekryssä, eri työnantajien työpaikkailmoitukset ja hakulomakkeet saattavat poiketa toisistaan huomattavasti.

Etätyömahdollisuuksia tarjotaan myös kuntasektorilla

Etätyötä on tehty varsinkin yksityisellä sektorilla jo pitkään, mutta etätyökäytännöt yleistyivät ja vakiintuivat myös julkisen sektorin työpaikoilla koronapandemian myötä. Kun Hanna Nieminen aloitti Säkylän kunnan liiketoimintajohtajana vuonna 2018, hänelle tarjottiin jo tuolloin osittaista etätyösopimusta. Korona-aika sai kunnan hyppäämään kertaheitolla digitaaliseen työympäristöön kaikkien niiden toimintojen osalta, joissa etätyö oli työtehtävien puolesta mahdollista.

Meille töihin: Varsinais-Suomen hyvinvointialue

Tule mukaan #Hyvintekijöiden joukkoon!

Uusille urille: Sairaanhoitajasta rekrytointiasiantuntijaksi

Emma Suortti työskentelee Kymenlaakson hyvinvointialueella rekrytointiasiantuntijana.

Uusille urille: Kiinteistöhommista alan opettajaksi

Aslak Palenius työskentelee Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksiassa kiinteistöalan ammatillisena opettajana.

Uusille urille: Hoitotyöstä henkilöstöpäälliköksi

Mira Tiainen työskentelee Liperin kunnalla henkilöstöpäällikkönä. Miran työelämä alkoi terveydenhoitajaopinnoilla ja eteni mm.

Sivu 2
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.