Oletko etsimämme kehittämismyönteinen varhaiskasvatuksen opettaja? Arvostat osallisuutta ja olet valmis luovaan ja ratkaisukeskeiseen työtapaan. Tule täydentämään ammattitaitoista joukkoamme omalla osaamisellasi ja näkemyksilläsi.
Haemme kahta varhaiskasvatuksen opettajaa sijaisuuksiin alle 3-vuotiaiden ryhmiin tukemaan lapsen kokonaisvaltaista kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Toinen sijaisuus on ajalle 1.8.2024 - 31.7.2025 ja sijoittuu Tyttölän päiväkotiin, toinen ajalle 2.9.2024 - 31.7.2025 sijoittuen Alhoniityn päiväkotiin.
Varhaiskasvatuksen opettajana työskentelet pedagogiikan asiantuntijana lapsiryhmässä ja vastaat ryhmän pedagogiikan suunnittelusta, arvioinnista ja kehittämisestä. Nokialla toteutat lapsen tarvitsemaa tukea inklusiivisten periaatteiden mukaisesti yhdessä muun henkilöstön kanssa.
Lapsiryhmissämme työskentelee pääsääntöisesti kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa. Opettajan työtäsi tukee yksikön pedagoginen ohjausryhmä ja muut varhaiskasvatuksen kehittämisryhmät. SAK-aika toteutetaan sekä työpaikalla että työpaikan ulkopuolella.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää
- varhaiskasvatuksen pedagogiikan asiantuntijuutta
- kykyä ohjata lapsiryhmää yhteisöllisesti yksittäisen lapsen tarpeet huomioiden
- hyviä vuorovaikutus- ja kohtaamistaitoja
- tiimin pedagogista johtamista ja hyviä työyhteisötaitoja
- ratkaisukeskeisyyttä ja kykyä toimia haastavissa tilanteissa
- kykyä hankkia, analysoida ja soveltaa tietoa
- varhaiskasvatuksen toimialaan liittyvän lainsäädännön tuntemusta
Varhaiskasvatuksen henkilöstön kelpoisuus määräytyy Varhaiskasvatuslain (540/2018) asetuksen (608/2005) mukaisesti. Tehtäväkohtainen kuukausipalkka on 2731,60 - 2746,79 euroa. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa huomioidaan myöskin alan opiskelijat. Sijaisuuteen valittujen on toimitettava rikosrekisteriote (rikosrekisterilaki 6§ 2 mom.) työnantajan nähtäväksi.
Nokian kaupungin varhaiskasvatus tunnetaan koulutusmyönteisyydestä, vahvasta pedagogiikasta ja kehittävästä työotteesta. Olemme UNICEF:n lapsiystävällinen kunta ja edistämme toiminnassamme lasten oikeuksien toteutumista.
Hyvinvointiasi tukevat Terveystalon työterveyspalvelut, Smartum työhyvinvointiedut sekä kaupungin liikuntapalvelut.
Tervetuloa innostavaan joukkoomme!
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kaksi-varhaiskasvatuksen-opettajan-sijaisuutta-600878/
- Nokian kaupunki, Alhoniityn ja Tyttölän päiväkodit
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhdeEi etätyömahdollisuutta
- 600878
- 2
- 1.8./2.9.2024 alkaen
- 2731,60 - 2746,79
- 2.5.2024 14:10 - 20.5.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaPirkanmaaNokiaVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
Varhaiskasvatusyksikön johtaja Henna Heikkilä p. 044 906 1200, sposti on muotoa etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi
Nokia on kasvava, yli 35 000 asukkaan kaupunki Pirkanmaalla, vetovoimaisella Tampereen kaupunkiseudulla. Kaunis luonto, hyvät palvelut ja keskeinen sijainti tarjoavat erinomaiset edellytykset asumiselle. Nokialla toimii noin 1900 yritystä ja kaupungilla on monipuolinen elinkeinorakenne sekä vahva teollisuusperimä. Täällä syntyy uutta.
Sijainti
Laajanojankatu 30
37100 Nokia
Muut tehtävään liittyvät tiedot