Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa vakinaiseen tehtävään Lintulan päiväkotiin. Päiväkodissamme on kolme ryhmää 0-5- vuotiaille lapsille. Lintula sijaitsee Lintuvaarassa pientaloalueen keskellä hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Lintulassa sinua odottaa sitoutunut, motivoitunut ja työtään kehittävä ja arvioiva työyhteisö, jolle tärkeää on että sekä lapset että aikuiset viihtyvät. Lintulassa oppimisen ja oivaltamisen ilo kuuluu kaikille.
Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön ja lapsuuden merkityksellisyydestä.
Lintulassa toimii myös aktiivinen vanhempainyhditys jonka kanssa tehdään säännöllisesti yhteistyötä ja suunnitellaan mm. retkiä ja hankintoja.
Päiväkodissamme näkyvät vahvasti leikki ja leikillisyys, musiikki ja kaveritaitojen vahvistaminen. Meille on tärkeää, että lapsella on pedagogisesti eheä ja suunniteltu päivä ja hänellä on turvallinen olo ja hänellä on mahdollista olla osallinen omana itsenään. Kehittämiskohteenamme on ollut toiminta ja yhteistyön rakanteiden luominen yli ryhmärajojen.
Jos myös sinä haluat tehdä töitä näiden teemojen parissa, haluamme kuulla sinusta pian.
Tarjoamme sinulle mentorointiohjelmamme tuen aloittaessasi varhaiskasvatuksen opettajan työt. Mentorointiryhmän tuella espoolainen varhaiskasvatus tulee sinulle tutuksi ja opit tunnistamaan omat vahvuutesi ja osaamisesi. Samalla saat aineksia omaan ammatilliseen kasvuun ja työhyvinvointiin. Pääset keskustelemaan kokeneen mentorin kanssa uran alkuvaiheeseen liittyvistä iloista ja haasteista, ja tutustut myös muihin varhaiskasvatuksen opettajina aloitteleviin kollegoihin.
Tehtäväsi:
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat ryhmän varhaiskasvatussuunnitelman laatimisesta ja arvioinnista yhdessä tiimisi ja esihenkilösi kanssa.Vastaat myös toiminnan toteuttamisesta yhdessä tiimisi kanssa. Toimit lisäksi osana opettajien pedagogista tiimiä joka kokoontuu esihenkilön johdolla joka toinen viikko sekä itsenäisesti tarpeen mukaan. .
Yhteistyössä muiden varhaiskasvatuksen työntekijöiden kanssa huolehdit siitä, että arki sujuu ja toiminta Lintulassa on pedagogista ja laadukasta.
Tässä työssä pääset olemaan luova ja sinulla on mahdollista hyödyntää omia vahvuuksiasi työssäsi.
Työn aloituspäivästä voidaan keskustella. Aikaisin mahdollinen aloitus on 24.6.24.
Työpaikan nimi ja osoite: Lintulan päiväkoti Peipontie 3 A, 02680 Espoo
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on vakinainen.
Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).
Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.
Edellytämme:
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti. Arvostamme myös hyviä tiimityötaitoja ja intoa kehittää päiväkotimme toimintaa jatkuvasti.
Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea!
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-opettaja-lintulan-paivakoti-espoo-03-1274-24/
- Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Leppävaaran palvelualue/Itä, Leppävaara/Itä kunnalliset päiväkodit, Lintulan päiväkoti
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhdeEi etätyömahdollisuutta
- ESPOO-03-1274-24
- 24.6.2024
- Tehtäväkohtainen palkka: 2922,33 €/kk
- Sopimusala: OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
- 8.5.2024 08:42 - 21.5.2024 15:45
- Opetus- ja kulttuurialaUusimaaEspooVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
Lisätietoa antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Mervi Granath
puh. 0406393024
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimesta varhaiskasvatuksesta. Päivittäin varhaiskasvatukseen osallistuu noin 17 000 lasta. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Kannustava ilmapiiri, oppivat työyhteisöt ja asiantuntijoidemme tarjoama tuki tekevät työstä meillä mielekästä ja innostavaa. Kehitämme aktiivisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja toimintatapoja, joten meillä pääset hyödyntämään esimerkiksi uusia digipedagogisia menetelmiä. Tarjoamme laajat koulutusmahdollisuudet ja vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen.
Tule meille työkaveriksi Espoon varhaiskasvatukseen!
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Sijainti
Peipontie 3 A
02660 Espoo
Muut tehtävään liittyvät tiedot