Skip to main content
test
Allow content Salli sisältö kategoriassa analytics

Haemme määräaikaista varhaiskasvatuksen opettajaa Kolarin alueelle.

Kolarin varhaiskasvatus muodostuu tällä hetkellä kolmesta päiväkodista sekä viidestä perhepäivähoitajasta. Tarjoamme kehittyvän työyhteisön, jonka keskiössä ovat edellisillä toimintakausilla olleet kokopäiväpedagogiikan, pienryhmätoiminnan ja tunnekasvatuksen teemat, jotka on nostettu ryhmien tavoitteita koostamalla. Johtamisessa korostuu tällä hetkellä näiden lisäksi myös työhyvinvoinnin teemat. Keväällä 2024 on tehty päiväkotien yhteisöissä erilaisia järjestelyitä tiimien yhteisen työn tukemiseksi.

Opettajalta toivomme kehittämistä ja osallistumista uuden toimintakauden tavoitteissa, sekä ymmärrystä myös tiimin pedagogisen johtajuuden teemoista sekä tiimityön hyvistä käytänteistä. Toivomme myös perehtymistä ryhmätoiminnan dokumentoinnista ryhmän portfolioon. Portfolion kautta tehdään jatkuvaa itsearviointia pedagogisesta toiminnasta ja sen suhteesta valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan. Samalla näkyväksi tulee toimintaamme myös huoltajiille ja lapsille itselleenkin. Tarjoamme yhteistä pedagogista keskustelua erilaisissa kokoontumisissa, kehittämis- ja arviointipäiviä sekä muita vaikuttamismahdollisuuksia omaan, tiimin ja yhteisömme työarkeen.

Tässä työssä on halutessasi mahdollista sopia osa-aikaisesta työajasta sekä vaikuttaa määräaikaisuuden kestoon tai työpaikan sijaintiin jatkossa niin halutessasi. Kolarin kunta tarjoaa yli 3 kk työsuhteessa oleville työntekijöilleen kulttuuri- ja liikuntaetuuksia sekä myös luontomatkailukeskus Ylläksen staff-passin, jolla saat etuja lukuisissa tunturikylien yrityksissä.

Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 26§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot.

Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä rikostaustaotetta lasten kanssa toimimiseen (504/2002).

Lisätietoja

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kolarin-kunta/

Yhteystietomme

Annika Riekkola annika.riekkola@kolari.fi 040 8277384
Juho Haapala juho.haapala@kolari.fi 040 489 5575
Karoliina Helpiö karoliina.helpio@kolari.fi 0407589835

Tietoa organisaatiosta

Olemme vakaa ja turvallinen työnantaja. Työyhteisönä uskallamme visioida rohkeasti ja opimme kokeilemalla. Meillä kannustetaan kehittämään omaa osaamista, verkostoitumaan ja tekemään yhdessä. Meillä on vapaa ja salliva työkulttuuri, jossa kaikkien mielipiteet ja ajatukset ovat huomioimisen arvoisia. Tunnistamme haasteet työyhteisöissämme ja pyrimme löytämään ratkaisuja yhdessä kehittäen.

Sijainti
Jussintie 4, Kotamäentie 1, Koulutie 2
95900 Kolari

  • Kolarin kunta - Rökfri arbetsplats
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
    Populäraste kommunerna Esbo Lahtis Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry - FCG Talent Kuntarekry - FCG Talent-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.