Skip to main content
Varhaiskasvatuksen avustaja - Lahden kaupunki

Haemme VARHAISKASVATUKSEN AVUSTAJAA Hennalan päiväkotiin ajalle 2.9.2024 - 30.6.2025. Aloituksesta voidaan sopia.

Kyseessä on Lahden varhaiskasvatuspalvelujen eteläisen alueen alueellinen varhaiskasvatuksen avustaja, jonka toimipaikka on tässä vaiheessa Hennalan päiväkoti.

Hennalan päiväkoti on 4 ryhmäinen päiväkoti entisellä varuskunta-alueella. Varhaiskasvatuksen avustaja tukee ja auttaa lapsia, joilla on erilaisia tuen tarpeita. Tuen toteuttaminen edellyttää sensitiivistä vuorovaikutusta. Tukea toteutetaan moniammatillisesti yhdessä muun lapsiryhmän henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Työ voi kohdentua useampaan lapsiryhmään ja/tai lapseen hallintopäätösten mukaisesti.

Eduksi luetaan varhaiskasvatukseen suuntautuva koulutus tai työkokemus. Työkieli on suomi. Hakemukset toivotaan ensisijaisesti Kuntarekryn kautta.

Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valittavan on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista. Koeaika on 4 kuukautta. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu paikallisliikenteen työsuhdematkalippuun ja sovittuihin lounasetuihin.

Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 02.08.2024 klo 9.00.

Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!

https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/

Varhaiskasvatus kuuluu sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalveluiden järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani.

Lisätietoja

https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatus-ja-esiopetus/paivakodit/hennalan-paivakoti/
https://www.lahti.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/lahti-tyonantajana/

Yhteystietomme

Päiväkodin varajohtaja Pirjo Häggqvist, p. 044 716 1988, pirjo.haggqvist@lahti.fi ajalla 4.7. - 17.7.
Päiväkodin johtaja Päivi H Hämäläinen, p. 050 398 5782, paivi.h.hamalainen@lahti.fi ajalla 31.7. - 2.8.

Tietoa organisaatiosta

Lahti on kaupungin kokoinen kaupunki, joka pysyy liikkeessä ja luo tulevaisuutta.

Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Meillä työn ja perhe-elämän yhdistäminen on joustavaa.

Lahti on yliopistokaupunki ja kansainvälisesti tunnettu ympäristökaupunki. 120 000 asukkaan kaupungissa arki on sujuvaa, palvelutarjonta on runsasta ja luonto alkaa etuovelta. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.

Tervetuloa Lahden kaupungille 3 700 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!

Sijainti
Kasarmikatu 10
15700 Lahti

  • Lahden kaupunki - Ansvarig sommararbetsgivare
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
    Populäraste kommunerna Esbo Lahtis Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.