Kempeleen kunnassa on haettavana perusopetuksen määräaikainen luokanopettajan tehtävä ensi lukuvuodeksi ajalle 1.8.2024-31.7.2025. Tehtävän sijoituspaikka on Kirkonkylän koulu.
Kirkonkylän koulussa toimivat vuosiluokat 1.-9. Olemme vuoden vaihteessa siirtyneet kokonaisuudessaan Kirkonkylätaloon, jossa meillä ovat käytössä uudet ja modernit oppimisympäristöt. Kirkonkylän koulun toiminta-ajatuksena on Yhdessä parempi, joka ohjaa koulumme toimintaa. Työskentelemme arjessa jaetun opettajuuden sekä jaetun johtajuuden periaatteiden mukaisesti.
Tehtävän kelpoisuusvaatimukset ovat asetuksen 986/1998 mukaiset. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Toivomme hakijalta vahvaa tiimi- ja ryhmänhallinnan taitoa, joustavien opetusjärjestelyjen hallintaa ja hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Arvostamme kehittävää ja yhteisöllistä työotetta sekä valmiutta opettaa yhdessä työparin kanssa. Lisäksi arvostamme kokemusta liikunnan ja käsityön opettamisesta.
Virassa noudatetaan 4 kk koeaikaa. Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista.
Hakemus jätetään sähköisesti osoitteessa www.kempele.fi/tyopaikat. Hakuaika päättyy 20.5.2024 klo 15.00.
Lisätietoja
http://www.kempele.fi/tyopaikat
https://www.kempele.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/perusopetus/kirkonkylan-koulu.html
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/perusopetuksen-luokanopettaja-600606/
- Kirkonkylän koulu
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhde
- 600606
- 1.8.2024
- OVTES:n mukaisesti
- 6.5.2024 08:00 - 20.5.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaLuokanopettajatPohjois-PohjanmaaKempeleKunta
Kirkonkylän koulun rehtori Sami Paavola p.050 3169 682, Kirkonkylän koulun apulaisrehtori Katriina Kontiokari p. 050 3163 776 ja apulaisrehtori Teemu Tittonen p. 040 7042 933
Kempele kuuluu eturivin kasvu- ja elinvoimakuntien joukkoon Suomessa. Olemme reilun 19 000 asukkaan nuorekas ja ketterä kunta, jossa kaupunki ja maaseutu kohtaavat ihastuttavalla tavalla. Kempele sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella 10 minuutin ajomatkan päässä Oulusta.
Annamme asukkaillemme turvallisen ympäristön elää arkea ja toteuttaa unelmia. Uskomme kumppanuuteen, yhdessä tekemisen voimaan ja positiiviseen ilmapiiriin. Toimimme rohkeasti ja luomme uutta. Toimintaamme kannattelevat keskinäinen luottamus, halu ja kyky tehdä yhteistyötä sekä usko tulevaisuuteen.
Hyvä kasvaa Kempeleessä!
Sijainti
Koulutie 6
90440 Kempele