Skip to main content
Päätoiminen tuntiopettaja, matematiikka ja fysiikka - Riihimäen kaupunki

Matemaattisten aineiden opettajaksi Harjunrinteen koululle!

Haemme koulullemme matematiikan ja fysiikan päätoimista tuntiopettajaa (vakanssi 4771) lukuvuodeksi 2024 - 2025.

Tehtäviisi kuuluu matematiikan ja fysiikan opetusta 7. - 9. vuosiluokkien oppilaille sekä mahdollisesti luokanvalvojan tehtävät. Sinun lisäksi koulullamme on viisi matemaattisten aineiden opettajaa.

Koulumme on 6 - 9 luokkien yläkoulu, oppilaita meillä on noin 500 ja henkilökuntaa noin 60. Koulumme oppimisympäristöt, pedagogiset ratkaisut ja ammattitaitoinen henkilöstö tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet työskennellä moniammatillisen työyhteisön jäsenenä. Kaupunkimme kärkihanke robotiikka sekä aktiivinen kansainvälinen toiminta näkyvät koulumme arjessa opetuksessa ja kerhotoimintana.

Sinulla tulee olla opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa huomioimme myös muut hakijat. Arvostamme vahvaa ammatillista osaamista, innostuneisuutta, hyviä vuorovaikutus- ja ryhmänohjaustaitoja, sekä ratkaisukeskeistä ja oppilaslähtöistä työotetta.

Opetusvelvollisuutesi on 21 viikkotuntia. Tehtävään kelpoisen tuntiopettajan tehtäväkohtainen palkka on 3 142,35 euroa/kk. Lisäksi maksetaan TVA-lisää 136,41 euroa/kk. Sinulla on mahdollisuus saada myös työkokemukseesi perustuvaa vuosisidonnaista lisää sekä erikseen määriteltyjä lisiä erillistehtävistä sekä paikallisesti sovittuja lisiä.

Sinun tulee esittää lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Työ alkaa 1.8.2024 tai 6.8.2024 riippuen muodollisesta kelpoisuudestasi. Koeaikasi on neljä kuukautta.

Hakuaikaa tehtävään jatketaan 29.7.2024 klo 14.00, tehtävää jo hakeneet otetaan huomioon. Hakemukset pyydämme ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry-järjestelmän kautta. Liitäthän hakemukseesi kelpoisuustodistuksen. Jos hakemuksen jättäminen Kuntarekry-järjestelmän kautta ei ole mahdollista, voit toimittaa kirjallisen hakemuksen osoitteeseen: Tietotupa, Riihimäen kaupunki, Eteläinen Asemakatu 2, 11130 Riihimäki. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta.

Yhteystietomme

Rehtori Kari Hämäläinen, puh 040 330 4550, kari.hamalainen(at)riihimaki.fi

Tietoa organisaatiosta

Haluatko sinäkin olla yksi Riihimäen kaupungin noin 1100 rohkeasta, ripeästä ja reilusta kunta-alan ammattilaisesta? Arvostamme ja tarvitsemme uusia osaajia, ja rekrytoimme kaupungin työyksiköihin ammattitaustaltaan erilaisia työntekijöitä. Koulutamme henkilöstöämme säännöllisesti ja tuemme myös omaehtoista opiskelua. Lisäksi huolehdimme työntekijöidemme hyvinvoinnista myös vapaa-ajalla. Käytössämme on esimerkiksi Epassi Flex- ja työsuhdepyöräedut, henkilöstön omaehtoisia liikuntaryhmiä, henkilöstön virkistyspaikka Hirvijärven rannalla ja hyvät työterveyshuoltopalvelut Terveystalolla. Vuonna 2023 saimme Suomen aktiivisin työpaikka -diplomin. Tervetuloa työkaveriksemme!

Sijainti
Kalevankatu 3
11100 Riihimäki

  • Riihimäen kaupunki - UNICEF en barnvänlig kommun
  • Riihimäen kaupunki - Vi satsar på orientering
  • Riihimäen kaupunki - Den mest aktiva arbetsplatsen i Finland
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
    Populäraste kommunerna Esbo Lahtis Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.