Tule meille työkaveriksi Jyväskylän kaupungin perusopetukseen! Haemme perusopetukseen luokanopetuksen päätoimista tuntiopettajaa.
Suomen vanhin suomenkielinen opettajankoulutuslaitos, yliopiston muut tieteenalat sekä muut oppilaitokset kouluttavat opetusalan ammattilaisia, joista monet ovat jääneet ja vielä useammat haluaisivat jäädä Jyväskylään töihin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että meillä Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa koulujen henkilökunta on maan huippua. Meille erityisen tärkeitä asioita opetustyössä ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa.
Nyt haemme perusopetukseen
PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA (luokanopetus)
toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2024 alkaen. Virantoimituspaikka virkasuhteen alkaessa on Kortepohjan päiväkotikoulu.
Kortepohjan päiväkotikoulu aloitti toimintansa uusissa tiloissa syksyllä 2022. Päiväkotikoulussamme tarjotaan perusopetusta 1.-6. luokkatasoilla. Talossamme on n. 350 kouluikäistä oppijaa ja n. 200 päiväkoti-ikäistä oppijaa. Koulussamme on vahva toimintakulttuuri yhteisopettajuuteen ja tiimityöhön. Kortepohjan päiväkotikoulun kaupunkitasoinen kehittämistehtävä on laajemman ja suppeamman kielirikasteisen opetuksen kehittäminen. Myös luontoliikunta ja ympäristökasvatus ovat meille tärkeitä.
Haemme päiväkotikouluumme luokanopetukseen päätoimista tuntiopettajaa, joka on kiinnostunut myös liikunnan opetuksesta.
Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Kielipolkukouluna edellytämme innostuneisuutta kehittää myös suppeampaa kielirikasteista opetusta ja asetuksen mukaisen osaamisen englannin kielessä (YKI 4).
Kelpoisuusehto on opetushenkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen perusopetuksen luokanopettajan kelpoisuus. Tehtävään sovelletaan muulla kuin koulun opetuskielellä ja vieraskielisessä koulussa annettavassa opetuksessa käytettävän opetuskielen hallinnan osoittamisesta annettua asetusta (L 628 /1998 37 § 3 mom, A 986/1998 9 § 2 mom), jotka Opetushallitus on 19.10.2022 asettanut määräyksellään OPH-1435-2022.
Mikäli hakijoiden joukossa ei ole asetuksen ja määräyksen mukaisen kelpoisuuden täyttävää hakijaa, voidaan tehtävä mahdollisesti täyttää määräaikaisesti. Tällöin luokanopettajan kelpoisuuden lisäksi painotamme englannin kielen taitoa. Hakijan tulee liittää hakemukselle opettajan kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES). Tehtäväkohtainen palkka alk. 2822,63-3145,10 €/kk.
Tehtävässä aloitus 1.8.2024 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/paatoiminen-tuntiopettaja-luokanopetus-kortepohjan-paivakotikoulu-jyv-54-260-24/
- Perusopetus
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
- JYV-54-260-24
- 1.8.2024
- kts. hakuilmoitus
- 26.4.2024 12:00 - 10.5.2024 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaLuokanopettajatKeski-SuomiJyväskyläKunta
rehtori Päivi Liimatainen, puh. 050 411 8171
varajohtaja Ida Peri, puh. 040 833 1544
sähköposti: etunimi.sukunimi@jyvaskyla.fi
Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on yli 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.
Sijainti
40100 Jyväskylä