Skip to main content
Allow content Salli sisältö kategoriassa analytics

Haemme ohjauksen ammattilaista TEPPO - työelämäpainotteiseen perusopetukseen.

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala - maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia!

Olemme kansainvälisesti arvostettu opetuksen toteuttaja. Koulun ja sen lähiympäristön lisäksi koko kaupunki on oppimisympäristömme. Meillä korostuvat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta yhdessä osaavan työyhteisön kanssa!

Haemme ohjauksen ammattilaista TEPPO - työelämäpainotteiseen perusopetukseen. Työskentelet Kannelmäen peruskoulussa ja Vesalan peruskoulussa sekä vastaat osaltasi tehostetun ohjauksen kehittämisestä koulujen ohjauksen tiimeissä. Vahvistat osaltasi koulun ja työelämän yhteistyötä alueilla.

Työelämäpainotteista perusopetusta on kehitetty meillä Helsingissä jo useamman vuoden ajan menestyksekkäästi. TEPPO:n kohderyhmänä ovat erityisesti vuosiluokkien 8 ja 9 oppilaat. Pääset oman työsi kautta tukemaan heidän perusopetuksen suorittamistaan, työelämätaitojaan ja mielekkään jatko-opintopaikan löytämistä.


Kelpoisuusehto:
Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.

Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Tehtävässä edellytetään perusopetuksen ja ohjauksen tuntemusta.

Luemme eduksi kokemuksen ja vahvat näytöt perusopetuksen päättövaiheessa olevien nuorten ohjauksesta ja moniammatillisesta työstä sekä verkostoitumisen työelämään. Lisäksi tehtävässä luetaan eduksi kokemus Teppo-oppilaanohjaajan tehtävästä.

Lisätietoja

https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/kannelmaen-peruskoulu

  • Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 2, Kannelmäen peruskoulu
  • TyöpaikkaMääräaikainen
  • KASKO-01-567-24
  • 1.8.2024 - 31.7.2025
  • OVTES
  • 26.4.2024 15:45 - 10.5.2024 16:00
  • UusimaaHelsinkiKunta
Yhteystietomme

virka-apulaisrehtori
Tiina Sumelles
+358 9 310 35441
tiina.sumelles@hel.fi

Tietoa organisaatiosta

Maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia!

Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on Suomen suurin ja monipuolisin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön opetuksen järjestäjä. Palvelemme vuosittain 136 000 helsinkiläistä yli 700 toimipaikassa 14 000 työntekijän osaamisella. Tarjoamme sinulle suuren ja vastuullisen työnantajan monipuoliset henkilöstöedut!

Olemme kansainvälisesti arvostettu opetuksen toteuttaja. Koulun ja sen lähiympäristön lisäksi koko kaupunki on oppimisympäristömme. Meillä korostuvat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot.
Opimme ja kokeilemme yhdessä. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta!

Tutustu meihin osoitteessa www.hel.fi/kasvatusjakoulutus ja somessa @HelsinkiOppii

Sijainti
Pelimannintie 16
00420 Helsinki

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Rekommenderade jobb
Snabblänkar
Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
Populäraste kommunerna Lahtis Esbo Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
Vyinformation
Kuntarekry - FCG Talent Kuntarekry - FCG Talent-logo

​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

Öppna cookie-inställningar

Du kan också hitta oss här:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.