Skip to main content
test
Erityisluokanopettaja - Kirkkonummen kunta

Kirkkonummen kunnassa on avoinna kaksi (2) toistaiseksi täytettävää perusopetuksen erityisluokanopettajan virkaa.

Kirkkonummen kunnan suomenkielisessä opetuksessa on haettavana 1.8.2024 alkaen kaksi (2) toistaiseksi täytettävää perusopetuksen erityisluokanopettajan virkaa. Virat sijoittuvat vuosiluokkien 1-6 kuntouttavaan keskitettyyn pienryhmäopetukseen (sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä käyttäytymisen ja tunne-elämän haasteet).
Virkojen ensimmäinen sijoituspaikka on Heikkilän koulu.

Tehtävissä edellytetään vankkaa vaativan erityisluokkaopetuksen kokemusta, kykyä vastata vaativaa erityistä tukea tarvitsevien lasten haasteisiin positiivisen pedagogiikan ja strukturoinnin keinoin, taitoa toimia rakentavassa yhteistyössä kotien ja verkostojen kanssa sekä kykyä toimia johdonmukaisesti jatkuvasti muuttuvissa tilanteissa. Edellytämme taitoa toimia erilaisissa tiimeissä sekä erinomaisia vuorovaikutustaitoja.

Virkaa täytettäessä otetaan huomioon ainoastaan kelpoiset hakijat. Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukaisesti.

Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärinlausunto tai Kirkkonummen kunnan työterveyshuollon antama lausunto terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetussa laissa tarkoitettu rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

Virkaa täytettäessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Hakemuksiin on liitettävä kelpoisuuden osoittavat todistukset sekä nimikirjanote tai ansioluettelo.

Hakemukset lähetetään sähköisesti Kuntarekryn kautta (www.kuntarekry.fi) työavain KIR-03-187-24.

Hakuaika päättyy 10.05.2024 klo 12.00

Lisätietoja

http://www.kirkkonummi.fi

Yhteystietomme

Anu Virtanen, 0400277973, anu.virtanen@kirkkonummi.fi

Tietoa organisaatiosta

Kirkkonummi on kaksikielinen, kasvava ja uudistuva yli 40 000 asukkaan kunta Helsingin seudulla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja kuuluu HSL- joukkoliikenteen piiriin. Kunnassa työskentelee noin 1 700 eri alojen ammattilaista. Kirkkonummen kunta on savuton työpaikka

Sijainti
Hirvitie 7 A
02400 Kirkkonummi

Tutustu työnantajaan
Muut tiedot

Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
    Populäraste kommunerna Esbo Lahtis Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry - FCG Talent Kuntarekry - FCG Talent-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.