Skip to main content
Aluekehittämisen projektipäällikkö - Laukaan kunta

Haemme Laukaan kunnan hallinnoimalle hankkeelle aluekehittämisen projektipäällikköä määrä-aikaiseen työsuhteeseen (1.9.2024-31.8.2026). Hanketta rahoittaa Keski-Suomen Liitto JTF-rahastosta.

Laukaan kunta hakee projektipäällikköä Laukaanportti ja Mörkökorpi - uutta kasvua vihreästä logistiikasta ja kiertotaloudesta -hankkeeseen 1.9.2024-31.8.2026 väliselle ajalle.

Hae tehtävään 3.8.2024 mennessä.

Aluekehittämisen projektipäällikkönä vastaat Laukaanportti & Mörkökorpi -hankkeen alueiden aluekehittämisestä kahden vuoden ajan. Työskentelet Laukaan kunnan elinkeinopalveluissa yritystiimissä. Aluekehittäjän tehtäviin kuuluu hankehallinnoinnin lisäksi: alueiden ekosysteemin suunnittelu, alueiden brändin rakentaminen, verkostojen laajentaminen, sijoittuvien yritysten etsintä ja kontaktointi. Avuksi tehtävään saat aiemmin valmistuneen Laukaanportin MasterPlan materiaalin, jonka päivittäminen kuuluu myös työtehtäviisi. Lisäksi apunasi on yritys- sekä maankäytön tiimit Laukaan kunnasta.

Tehtävään valittavan projektipäällikön eduksi katsotaan vahvat verkostot ja aktiivinen verkostoituminen, aluekehittämisen tuntemus, laajojen kokonaisuuksien itsenäinen hallinta ja johtaminen, myyntityön osaaminen, aiempi hankekokemus sekä hyvät tietotekniset taidot ja vuorovaikutus- sekä yhteistyötaidot. Kunnallishallinnon tuntemus on myös hyvä lisä työssä onnistumiseksi.
Tehtävään kuuluu autolla liikkumista, joten ajokortti ja oma-auto ovat välttämättömiä työn hoitamisen kannalta.

Hankkeen tavoitteena on:

• vahvistaa aluetaloutta ja monipuolistaa elinkeinorakennetta
• tukea yritysekosysteemien muodostumista kehitettävien yritysalueiden ympärille
• edistää vihreän logistiikan ja kiertotalouden periaatteiden integrointia alueiden yrityksiin ja infrastruktuuriin
• parantaa logistiikan tehokkuutta ja vähentää ympäristövaikutuksia kehittämällä vihreitä kuljetusratkaisuja
• edistää kriittisten materiaalien talteenottoa ja kierrätystä
• kehittää toimijaverkostoja ja palvelukonsepteja, jotka tukevat kestävää kehitystä ja houkuttelevat toimijoita alueille
• lisätä alueiden vetovoimaisuutta ja sitä kautta edistää uusien yritysten sijoittumista alueille, edistää uuden liiketoiminnan kehittymistä, vahvistaa TKI-toimintaa sekä lisätä työpaikkoja Laukaassa.

Projektipäällikkönä vastaat hankkeen kokonaisvaltaisesta, vastuullisesta ja tuloksellisesta johtamisesta hankesuunnitelman mukaisesti. Hankkeen johtamisen ja toimenpiteiden toteuttamisen lisäksi projektipäällikön toimenkuvaan kuuluvat ostopalveluiden suunnittelu, tilaaminen ja valvonta yhdessä hankeasiantuntijan kanssa, ohjausryhmän esittelijän tehtävät, hankeraportointi sekä viestintä.

Tehtävässä on 6 kk koeaika.
Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Rekrytointihaastattelut järjestetään haastateltaviksi valituille 14.8.2024 Laukaassa.

Liitä hakemukseen ansioluettelosi sekä selvitys aluekehittämishankkeista, joista sinulla on kokemusta.

Yhteystietomme

Sanna Jylänki, yritysasiantuntija, 040 152 4922 etunimi.sukunimi@laukaa.fi
Kyselyihin vastataan 15.7.-17.7.2024 klo 9-15 välillä

Tietoa organisaatiosta

Laukaa on yhteen hiileen puhaltava ja rohkeasti tulevaisuuteen katsova 19 000 asukkaan kunta Keski-Suomen sydämessä. Laukaassa maaseudun välittömyys ja nykypäivän palvelut kohtaavat.

Tarjoamme vastuullisia ja monipuolisia työtehtäviä, työyhteisön tuen ja osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia. Meillä tehdään sydämellä ja kohdataan lämmöllä. Laukaa syttyy sydämessä.

Laukaan kunta on kannustava ja sopivan kokoinen työpaikka. Tarjoamme työntekijöille ison organisaation työsuhde-edut lounas- ja virike-etuineen, tukea työssä jaksamiseen ja työhyvinvointia edistävää monipuolista toimintaa sekä mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen. Samanaikaisesti meillä on pienen organisaation väli-tön toimintakulttuuri. Liekkiä Laukaaseen -strategiamme mukaisesti katsomme pidemmälle tulevaisuuteen, positiivisesti palvellen. Laukaa syttyy sydämessä.

Sijainti
Laukaantie 14 (Kuntala väistö)
41340 Laukaa

Sijainti
Laukaantie 14
41340 Laukaa

Tutustu työnantajaan
Muut tiedot

Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
  • Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
    Populäraste kommunerna Esbo Lahtis Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.