Hakuaika päättyy 16.9.2026 klo 12:00
Loviisan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut hakee varhaiskasvatuksen sosionomia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.10.2026 alkaen. Ensimmäinen sijoituspaikka on Tesjoen päiväkoti.
Etsimme motivoitunutta, sitoutunutta ja joustavaa varhaiskasvatuksen sosionomia tiimiimme. Tule kehittämään Loviisan kaupungin varhaiskasvatusta yhdessä kanssamme.
Tesjoen päiväkoti on pieni kaksikielinen päiväkoti, joka sijaitsee noin 5 km Loviisan keskustan ulkopuolella. Päiväkodissa on kolme ryhmää, joista kaksi ovat suomenkielisiä ja yksi ruotsinkielinen. Päiväkodin lähiympäristö on monipuolinen. Päiväkodin läheisyydestä löytyy leikkipuisto, luistelukenttä, kirjasto ja metsä. Tämän toimintavuoden sijoituspaikka on Tesjoen päiväkodin ruotsinkielinen ryhmä.
Varhaiskasvatuksen sosionomina työskentelet päiväkodin lapsiryhmän jäsenenä yhdessä varhaiskasvatuksen opettajan ja lastenhoitajan kanssa. Tehtäväsi on osallistua aktiivisesti toiminnan suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja kehittämiseen yhdessä tiimisi kanssa. Sinun tehtäväosuutesi kuuluu vastata lasten hyvinvointia tukevista järjestelyistä, tunnistaa ja arvioida lasten ja perheiden hyvinvoinnin riskitekijöitä, vahvistaa lapsen ja perheen hyvinvointia oikein kohdennetulla tuella hyödyntäen perhetyön ja lastensuojelun osaamistasi varhaiskasvatuksessa, tukea vanhemmuutta ja perheiden kasvatustyötä sekä vastata lapsiryhmän monialaisesta yhteistyöstä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kanssa.
Lapsilähtöinen työote on meille tärkeää. Odotamme sitoutumista tiimityöskentelyyn, hyviä vuorovaikutustaitoja ja joustavuutta. Lisäksi arvostamme kokemusta varhaiskasvatuksesta, kehittävää työotetta, idearikkautta ja positiivista asennetta.
Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 27 §:n mukainen varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävään vaadittava kelpoisuus (540/2018). Tehtävässä edellytetään molempien kielten hallintaa.
Valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote sekä toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa työsuhteen alkamisesta.
Tehtävän täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Työnantaja pidättää oikeuden olla täyttämättä tehtävää, jos muodollisesti päteviä tai sopivia hakijoita ei ole riittävästi.
Haastatteluun kutsuttavien tulee ottaa mukaansa alkuperäiset tutkintotodistukset ja työtodistukset.
Pyydämme jättämään sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi viimeistään 16.9.2026 klo 12.
Varhaiskasvatusyksikön johtaja Regina Lindfors, puh. 044 565 1153, s-posti regina.lindfors@loviisa.fi
Loviisan kaupungin varhaiskasvatus
Meille lapsen jokainen päivä on tärkeä. Jokaisella lapsella on oikeus tuntea itsensä olevansa arvokas ja kuuluvansa ryhmään sekä osallistua ryhmän yhteiseen toimintaan. Panostamme lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamiseen sekä lasten vahvuuksien tunnistamiseen ja vahvistamiseen, koska tiedämme, että hyvinvoiva lapsi oppii paremmin.
Loviisan monimuotoinen luonto innostaa lapsia leikkimään, liikkumaan, ihmettelemään ja tutkimaan. Muksubussilla voit ottaa lapsiryhmäsi mukaan lähiympäristöön. Ilo, kiireettömyys ja liikunnan mahdollistaminen ovat tärkeitä arvoja toiminnassamme.
Kaikilla varhaiskasvatuksen työntekijöillä on mahdollisuus kehittyä työssään, käyttää osaamistaan ja ammattitaitoaan monipuolisesti. Yhteistyö sekä luovat ja sujuvat ratkaisut ovat osa toimintatapaamme. Meillä et jää yksin. Työtäsi tukee mm. ammattitaitoiset varhaiskasvatuksen erityisopettajat, kieli- ja kulttuuriopettaja sekä digituutori.
Loviisa
Loviisa 07900
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Loviisan kaupungin varhaiskasvatus
Loviisan kaupungin varhaiskasvatus