Siirry pääsisältöön
Varhaiskasvatuksen opettaja

Hakuaika päättyy 17.7.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Omannäköisen onnentunteen täyttämää elämää nyt tarjolla Suomen pohjoisimmassa kaupungissa KAHDELLE VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJALLE 1.8.2026 alkaen toistaiseksi tai sopimuksen mukaan.

Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävänä on toimia tiiminvastaavana sekä vastata lasten opetuksesta ja kasvatuksesta. Opettajan tehtäviä ovat pedagogisen toiminnan suunnittelu, toteuttaminen, arviointi ja kehittäminen. Tehtävässä edellytetään varhaiskasvatuksen pedagogista osaamista sekä työotetta. Lisäksi odotamme hyviä vuorovaikutustaitoja sekä halua kehittää työtäsi tiimin jäsenenä. Arvostamme joustavuutta ja innostunutta otetta toiminnan kehittämiseen.

Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Valinnassa noudatamme kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työnantajana Kemijärven kaupunki on savuton.

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet opinnot sen laajuisina kuin valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädetään (laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 272/2005).

Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa valitsemisesta toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Hakemuksia ei palauteta.

Hakemus toimitetaan 17.7.2026 klo 15 mennessä Kuntarekryyn (työavain 734035) tai Kemijärven kaupungin kirjaamon osoitteeseen Kemijärven kaupungin kirjaamo, PL 5, 98101 Kemijärvi tai sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@kemijarvi.fi. Kuoreen tai sähköpostin osoitekenttään merkintä VAKA OPETTAJA.

Ensisijaisesti toivomme hakemusta Kuntarekryyn, www.kuntarekry.fi.

Käytämme kaupunginhallituksen päätöksen 22.2.2021 § 63 mukaisesti anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle esimiehelle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen.

Työnantajalla on käytössä henkilöstön hyvinvointietu ePassi 400 €/kalenterivuosi 1.1.2025 lukien edellytysten täyttyessä (kaupunginhallitus 1.10.2018 § 277, 11.10.2021 § 349, 1.12.2024 § 351). Kemijärven kaupungin henkilöstöllä on mahdollisuus käyttää Pyhätunturin juurella, hotelli Kultakeron alapuolella sijaitsevaa lomaosaketta edullisin vuorokausihinnoin.

http://www.kemijarvi.fi

Lisätietoja antaa varhaiskasvatuspäällikkö Heidi Haavisto p. 040 861 6486 heidi.haavisto@kemijarvi.fi.

Varhaiskasvatuspalvelut

Noin 7000 asukkaan Kemijärvi tarjoaa mutkatonta, elämänmakuista arkea ja tilaa hengittää. Kemijärvellä yhdistyvät luonnonrauha ja aktiivinen vapaa-aika: uimahalli, jäähalli, liikuntahalli, kulttuurikeskus ja musiikkiopisto täydentävät ympäröivän luonnon erinomaiset harrastusmahdollisuudet. Opiskellakin voi ylioppilaaksi tai ammattiin asti.

Jos jostain syystä tulee tarve käydä etelämmässä, pääset suoralla junayhteydellä sujuvasti Helsinkiin saakka ja takaisin. Autoa sen sijaan et täällä asuessasi välttämättä tarvitse, sillä pienen kaupungin keskustassa monipuoliset palvelut ovat kävelymatkan päässä. Jos kuitenkin autoilet, työmatkojasi tai kauppareissujasi eivät ruuhkajonot tai parkkimaksut rasita.

Elämänlaatua parantaa sekin, että Kemijärvellä kaikki mitä tulee ei mene asumiseen, vaan rahaa jää myös elämiseen, ja silti täällä on mahdollista asua ruuhka-Suomea väljemmin.

Värjärintie 4

Kemijärvi 98100

  • Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Kemijärven kaupunki
    Varhaiskasvatuspalvelut
    7340351.7.2026 klo 13:04 - 17.7.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde1.8.2026Ei etätyömahdollisuutta2OVTES:n mukainen
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Kemijärven kaupunki
    Varhaiskasvatuspalvelut
    7340351.7.2026 klo 13:04 - 17.7.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde1.8.2026Ei etätyömahdollisuutta2OVTES:n mukainen
    Sinulle suositellut työpaikat