Haemme päätoimista tuntiopettajaa vuorotteluvapaan sijaisuuteen (käsityö, pehmeät materiaalit). Tehtävä sijoittuu alakouluun.
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala - maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia!
Olemme kansainvälisesti arvostettu opetuksen toteuttaja. Koulun ja sen lähiympäristön lisäksi koko kaupunki on oppimisympäristömme. Meillä korostuvat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta yhdessä osaavan työyhteisön kanssa!
Haemme nyt päätoimista tuntiopettajaa (käsityö, pehmeät materiaalit) vuorotteluvapaan sijaisuuteen 1.8.2024-31.12.2024. Tehtävä sijoittuu alakouluun.
Myllypuron peruskoulussa on noin 940 oppilasta ja kollegoita lähes 100. Koulussamme annetaan kaksikielistä opetusta (suomi-venäjä). Kieliohjelmamme on monipuolinen ja valinnaisissa opinnoissa korostuvat taito- ja taideaineet. Meillä on useita lähipalvelun erityisluokkia, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä yleisopetuksen luokkien kanssa.
"Myllypuron peruskoulussa opiskellaan iloiten ja eletään yhdessä yrittäen, moninaisuutta kunnioittaen sekä toisistamme välittäen!" (Myllypuron peruskoulun toiminta-ajatus)
Koulussamme on osaava, pysyvä ja monipuolinen henkilökunta, joka kehittää toimintaa yhdessä. Tuemme yhteisopettajuutta ja arvostamme yhdessä tekemistä.
Myllypuron peruskoulu sijaitsee luonnon läheisyydessä ja hyvien liikuntamaastojen ja -paikkojen vieressä. Pihapiirissämme on kolme rakennusta, joissa opiskelee eri-ikäisiä oppilaita. Rakennukset on remontoitu lähiaikoina, joten meillä on monipuolisia oppimisympäristöjä, mukaan lukien koulun piha-alueet.
Tule osaksi Myllypuron työyhteisöä!
Kelpoisuusehto:
Vuorotteluvapaan sijaiseksi voidaan palkata ainoastaan TE-toimistossa työttömänä työnhakijana oleva henkilö. Sijaisen tulee täyttää vähintään yksi seuraavista ehdoista:
- hän on ollut työttömänä työnhakijana TE-toimistossa yhdenjaksoisesti tai osissa vähintään 90 kalenteripäivää sijaisuutta edeltäneiden 14 kuukauden aikana
- hän on alle 30-vuotias, jonka ammatti- tai korkeakoulututkinnosta on kulunut alle vuosi
- hän on vuorotteluvapaasijaisuuden alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias.
Päätoimista opiskelijaa ei voida palkata vuorotteluvapaan sijaiseksi.
Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.
Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Lisätietoja
https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/myllypuron-peruskoulu
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/paatoiminen-tuntiopettaja-kasityo-pehmeat-materiaalit-myllypuron-peruskoulu-kasko-01-669-24/
- Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 7, Myllypuron peruskoulu
- TyöpaikkaMääräaikainen
- KASKO-01-669-24
- 1.8.2024 - 31.12.2024
- OVTES
- 9.5.2024 09:00 - 23.5.2024 16:00
- UusimaaHelsinkiKunta
Johanna Hirvonen
0931038155
Maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia!
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on Suomen suurin ja monipuolisin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön opetuksen järjestäjä. Palvelemme vuosittain 136 000 helsinkiläistä yli 700 toimipaikassa 14 000 työntekijän osaamisella. Tarjoamme sinulle suuren ja vastuullisen työnantajan monipuoliset henkilöstöedut!
Opimme ja kokeilemme yhdessä. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta!
Tutustu meihin osoitteessa www.hel.fi/kasvatusjakoulutus ja somessa @HelsinkiOppii
Sijainti
Yläkivenrinne 4 ja 6
00920 Helsinki