Skip to main content
test
Oppilaanohjaajan virka, Piispanlähteen koulu - Kaarinan kaupunki

Haemme oppilaanohjaajaa 1.9.2024 alkaen Piispanlähteen kouluun vakinaiseen virkaan. Piispanlähteen koulu on n. 800 oppilaan perusopetuksen yhtenäiskoulu. Yläkoululaisia on n. 330.

Tule mukaan Kaarinan perusopetuksen ammattitaitoiseen, innokkaaseen ja kehittämishaluiseen joukkoon!

Pohjaamme työmme yhteisille arvoillemme, jotka ovat avoimuus, rohkeus ja yhteisöllisyys. Meille tärkeitä asioita ovat yhtenevä kasvun ja oppimisen polku varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle ja yhteisen toimintakulttuurin kehittäminen käyttäytymisen myönteisen tuen pohjalta. Vuorovaikutus, sosiaaliset taidot ja yhteisöön kiinnittyminen ovat asioita, joihin panostamme.

Tarjoamme sinulle
- myönteisen ja kehittymiseen kannustavan ilmapiirin,
- laajan ja ammatillisesti vahvan työyhteisön,
- mahdollisuuden kehittää työtehtävää ja sen sisältöä,
- viihtyisät työtilat ja asianmukaiset työvälineet (kannettava tietokone, työpuhelin ja iPad)
- hyvän perehdytyksen,
- laajan ja monipuolisen työterveyshuollon (Mehiläinen) ja
- työhyvinvointia tukevia palveluita, esim. maksuton kuntosali ja uimahalli
- mahdollisuuden työsuhdepolkupyöräetuun
Lue lisää työsuhde-eduista ja Kaarinasta työnantajana Tutustu työnantajaan -painikkeella.

Haemme oppilaanohjaukseen lehtoria 1.9.2024 alkaen. Eduksi katsotaan kokemus oppilaanohjauksesta/yläkoulun opettajana toimimisesta. Halu ja kyky yhteistyöhön toimittaessa oppilaiden, huoltajien, kollegoiden ja sidosryhmien kanssa on tärkeää.

Arvostamme kannustavaa ja rohkaisevaa suhtautumista nuoriin ja hyvää kykyä kohtaamiseen. Työhön kuuluu sekä yksilö- että ryhmäohjausta ja oppituntien pitoa. Eduksi luetaan kokemus tehostetun ohjauksen antamisesta, joka on oleellinen osa koulumme oppilaanohjaajan työtä. Koulussamme on viisi yläkoululaisten erityisluokkaa, joista kaksi on kaupunkitasoista vaativan erityisen tuen ryhmää. Monipuolisten ja motivoivien työtapojen käyttö ja opetusteknologian perusteiden hallinta ovat tärkeitä. Toivomme hakijalta myös halua kehittyä ja kehittää omaa työtä ja toimintatapoja ja koulua.

Lasten turvallisuus on meille tärkeää kaikessa toiminnassamme ja työntekijöiden sitoutuminen suojelemaan lasten henkilökohtaista koskemattomuutta ja turvallisuutta on ehdoton edellytys valinnalle tehtävään, joten tarkistamme rikostaustaotteesi ennen työsopimuksen solmimista (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002).

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on OVTESin mukaisesti 3553,78 €/kk.

Tule parhaaseen joukkoomme.

Mikäli kiinnostuit, täytä sähköinen hakemus Kuntarekryssä.

Toivomme ensisijaisesti sähköisiä hakemuksia. Kirjalliset hakemukset ja CV:n voi tarvittaessa toimittaa osoitteeseen: Sivistyspalvelut, Anne Kuhmonen, PL 12 20781 Kaarina. Kirjaa kuoreen tehtävänimike. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta, eikä mahdollisia muita liitteitä huomioida.

Lisätietoja

http://www.kaarina.fi

Yhteystietomme

rehtori Tiina Tuominen
puh. 0503732570
Apulaisrehtori Konsta Kapanen
puh. 0401531016

Tietoa organisaatiosta

Kaarina on noin 36 000 asukkaan kehittyvä elinvoimainen kaupunki Varsinais-Suomessa. Työllistämme noin 1200 eri alojen ammattilaista. Viimeisimmän työhyvinvointikyselymme mukaan 79 % työntekijöistämme suosittelisi meitä työnantajana. Tarjoamme hyvät koulutusmahdollisuudet ammatilliseen kehittymiseen. Paras paikka sinulle.

Sijainti
Kaarina

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Sinulle suositellut työpaikat
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.