Määräaikainen päätoiminen matematiikan, fysiikan ja kemian tuntiopettaja
Parkanon kaupungin sivistystoimessa julistetaan haettavaksi
määräaikainen päätoimisen matematiikan, fysiikan ja kemian tuntiopettajan virkasuhde Parkanon yhtenäiskoulussa ajalle 1.8.2024-31.7.2025.
Virkaan edellytetään opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaista kelpoisuutta. Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaisesti.
Tehtävään kuuluu perusopetuksen 7. - 9. luokkien matematiikan, fysiikan ja kemian opetus sekä luokanvalvojan tehtävät.
Tehtävässä edellytetään hyviä pedagogisia ja vuorovaikutustaitoja, kykyä työskennellä moniammatillisesti sekä ajantasaisia TVT-taitoja. Eduksi katsotaan kokemus yhteisopettajuudesta opetettavissa aineissa.
N. 540 oppilaan yhtenäiskoulu toimii yhdessä lukion kanssa nykyaikaisissa opetustiloissa koulu- ja kulttuurikampus Kaarnassa.
Virkaan valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävän täytössä noudatetaan 6 kk koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava todistus terveydentilastaan (KVhL 7 §) 30 vrk kuluessa valintapäätöksen saatuaan.
Hakuaika päättyy tiistaina 21.5.2024 klo 15.00. Hakemukset toimitetaan Kuntarekryn kautta. Kelpoisuutta osoittavat tutkintotodistukset esitetään mahdollisessa haastattelussa.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/matematiikan-fysiikan-ja-kemian-paatoiminen-tuntiopettaja-602069/
- Parkanon kaupunki, Sivistyspalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhdeEi etätyömahdollisuutta
- 602069
- 1.8.2024
- OVTES:n mukainen
- 8.5.2024 13:50 - 21.5.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritOpetus- ja kulttuurialan muut tehtävätPirkanmaaParkanoKunta
Lisätiedot ensisijaisesti sähköpostilla.
Johtava rehtori Jenni Annala, jenni.annala@parkano.fi, p. 044-7865502
Sivistysjohtaja Ville Paldanius, ville.paldanius@parkano.fi, p. 044-7865501
Parkano on n. 6 500 asukkaan vireä kaupunki Pirkanmaalla, Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan kulmauksessa, hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Sijainti
Satakunnankatu 36
39700 Parkano
Muut tehtävään liittyvät tiedot