Siirry pääsisältöön
Kaupunginjohtaja - Espoon kaupunki

Espoo on lähes 320 000 asukkaan kasvava kotikaupunki, joka työllistää 11 000 henkilöä.

Espoo on asukas- ja asiakaslähtöinen yhteisö, joka on tottunut ratkaisemaan kasvun tuomia haasteita yhdessä asukkaiden, yritysten, oppilaitosten ja yliopistojen kanssa. Kaupungin strategiassa Espoo-tarinassa on asetettu tavoitteeksi kaupungin taloudellisesti, sosiaalisesti, ekologisesti ja kulttuurisesti kestävä kasvu. Espoo haluaa olla kaupunkien kehittämisen edelläkävijä. Espoo saavuttaa hiilineutraaliuden vuoteen 2030 mennessä.

Espoon vahvuuksiin kuuluu keskimäärin hyvinvoiva ja korkeasti koulutettu väestö. Monet kansainväliset ja alkuvaiheen yritykset ovat löytäneet kotipaikkansa Espoosta. Espoota leimaa vireä kansainvälinen yritys- ja innovaatiotoiminta. Espoo on määrätietoisesti kehittänyt itseään verkostokaupunkina, jossa on viisi kaupunkikeskusta ja kaksi paikalliskeskusta. Palveluillaan kaupunki luo espoolaisille hyvinvointia ja mahdollisuuksia jatkuvaan kehittymiseen. Espoo vahvistaa asemaansa Pohjois-Euroopan kansainvälisesti kiinnostavimpana ja vetovoimaisimpana osaamisen sekä tieteen, taiteen ja talouden innovaatiokeskittymänä.

Kaupunginjohtajan vastuualueina ovat Espoon kaupunkikonsernin johtaminen ja talouden hallinta. Hän huolehtii siitä, että valtuuston asettamat Espoo-strategian päämäärät saavutetaan. Kaupunginjohtajan työnkuvaan kuuluu kehittää metropolialueen kilpailukykyä verkostoitumalla hyvinvointialueen, elinkeinoelämän, yliopistojen, korkeakoulujen ja oppilaitosten sekä seudullisten, kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa.

Kaupunginjohtaja johtaa myös koko kaupunkiorganisaatiota sekä konsernihallintoa, joka ohjaa, valvoo ja kehittää Espoon koko kaupunkikonsernia sekä vastaa kaupungin tukipalveluista. Konsernihallinnossa ohjataan Espoo-tarinan kaupunkitasoista valmistelua, toimeenpanoa sekä kehittämistä, edistetään hyvää hallintoa, päätöksentekoa, yhtenäisiä toimintatapoja, kaupungin elinvoimaisuutta ja kestävää kehitystä sekä asukkaidemme ja asiakkaidemme hyvinvointia ja terveyttä.

Henkilöstösäännön 9 § 1 mom:n mukaan Valtuusto ottaa kaupunginjohtajan seitsemän vuoden määräaikaiseen virkaan ja päättää enintään neljän vuoden jatkokausista.

Viran kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto ja riittävä johtamiskokemus. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.

Julkishallinnon perehtyneisyys luetaan eduksi. Erityisesti englannin kieltä tarvitaan kansainvälisten yhteyksien hoitamisessa. Eduksi luetaan myös hyvä ruotsin kielen taito.

Strateginen ajattelu, konsernitason johtamiskokemus ja talouden hallinnan osaaminen auttavat menestymään tehtävässä. Verkosto- ja muutosjohtamisen osaamisesta, kumppanuuksien hallinnan kyvykkyydestä, elinkeinoelämän sekä kestävän kasvun ja kehityksen johtamiskokemuksesta kaikilla kestävyyden osa-alueilla on etua haasteellisessa ja laajassa toimintaympäristössä.

Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Hakemukset toimitetaan osoitteeseen www.espoonrekry.fi tai hakemuksen voi myös toimittaa Espoon kaupungin kirjaamoon hakuajan päättymiseen 23.8.2024 klo 15:45 mennessä.

Palvelussuhteeseen liittyviä tietoja:
Sopimusala KVTES

Lisätietoja

https://www.espoo.fi/fi

Yhteystietomme

Lisätietoja antavat kaupunginhallituksen edustajat:
1. varapuheenjohtaja Henna Partanen, puh. 040 761 9024, henna.partanen@vihreat.fi ja Henrik Vuornos, puh. 044 253 4444, henrik.vuornos@gmail.com
sekä kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, ti 20.8. klo 11-15 ja to 22.8. klo 9-11. Yhteydenotot kaupungin vaihteen kautta, puh. 09 81621.
Yleiset rekrytointiprosessiin liittyvät kysymykset voi myös lähettää osoitteeseen keha.rekrytointi@espoo.fi.

Tietoa organisaatiosta

https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Sijainti
Espoo

  • Espoon kaupunki - Savuton työpaikka
  • Espoon kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.