Haemme Roihuvuoren ala-asteen kouluun erityisluokanopettajaa lukuvuodeksi 2024-2025.
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala - maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia!
Olemme kansainvälisesti arvostettu opetuksen toteuttaja. Koulun ja sen lähiympäristön lisäksi koko kaupunki on oppimisympäristömme. Meillä korostuvat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta yhdessä osaavan työyhteisön kanssa!
Haemme Roihuvuoren ala-asteen kouluun erityisluokanopettajaa lukuvuodeksi 2024-2025. Tulet osaksi inklusiivisen koulumme ammattitaitoista ja innokkaan positiivista joukkoa, kahden lähipalvelun erityisluokan ja kahden erityisopettajan joukkoon, joka tekee tiivistä yhteistyötä luokanopettajien kanssa.
Koulussamme on tekemisen meininki, yhteisöllisyys arvona ja voimavarana. Koulumme motto on Yhdessä olemme enemmän.
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.
Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Lisätietoja
https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/roihuvuoren-ala-asteen-koulu
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/eritysluokanopettaja-lahipalvelun-erityisluokka-roihuvuoren-ala-asteen-koulu-kasko-01-676-24/
- Roihuvuoren ala-asteen koulu
- TyöpaikkaMääräaikainen
- KASKO-01-676-24
- 1.8.2024 - 31.5.2025
- OVTES
- 9.5.2024 14:15 - 22.5.2024 16:00
- UusimaaHelsinkiKunta
rehtori
Seppo Salmivirta
seppo.salmivirta@hel.fi
09 31082900
Maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia!
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on Suomen suurin ja monipuolisin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön opetuksen järjestäjä. Palvelemme vuosittain 136 000 helsinkiläistä yli 700 toimipaikassa 14 000 työntekijän osaamisella. Tarjoamme sinulle suuren ja vastuullisen työnantajan monipuoliset henkilöstöedut!
Opimme ja kokeilemme yhdessä. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta!
Tutustu meihin osoitteessa www.hel.fi/kasvatusjakoulutus ja somessa @HelsinkiOppii
Sijainti
Vuorenpeikontie 7
00820 Helsinki