Skip to main content
Tuottaja Suomen lasimuseoon

Hakuaika päättyy 27.8.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Tuottaja Suomen lasimuseoon

Suomen lasimuseo on lasialan valtakunnallinen vastuumuseo, joka toimii Tapio Wirkkalan kokonaistaideteoksessa, entisessä Riihimäen Lasin tehdasrakennuksessa. Museo oli ehdolla Vuoden museo 2026 -tunnustuksen saajaksi, mikä kertoo pitkäjänteisestä kehittämistyöstämme ja kunnianhimoisesta otteestamme museotyöhön.

Rekrytoimme tuottajaa valtakunnallisten tehtävien suunnitteluun ja käytännön toteuttamiseen. Tehtävään sisältyy esimerkiksi projektien, tapahtumien ja hankkeiden tuottamista ja koordinointia. Tehtävä on Suomen lasimuseossa uusi.

Tehtävässä vaaditaan vahvaa kokemusta ja osaamista projektinhallinnasta sekä merkittävien kulttuuri- tai yleisötapahtumien tuottamisesta, kykyä verkostomaiseen työskentelytapaan ja osaamista digitaalisten palveluiden kehittämisestä. Arvostamme kykyä osata todentaa toiminnan vaikuttavuutta. Tehtävässä vaaditaan yhteistyökykyä, luovuutta, ratkaisukeskeisyyttä ja aloitteellisuutta. Työ saattaa sisältää ilta- ja viikonlopputyötä. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto

Hakuaika päättyy 26.8.2026 klo 15. Hakemukset pyydämme ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Jos hakemuksen jättäminen Kuntarekry-järjestelmän kautta ei ole mahdollista, voit toimittaa kirjallisen hakemuksen osoitteella Riihimäen kaupunki, Kirjaamo, PL 125, 11101 Riihimäki. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta.

Rekrytointi toteutetaan anonyymina rekrytointina. Se tarkoittaa, että rekrytoiva esihenkilö ei näe hakijoiden henkilötietoja kuten nimeä, sukupuolta, ikää tai kansalaisuutta. Huomioithan myös vapaata hakemustekstiä kirjoittaessasi, ettet kerro tekstissä ikää, sukupuolta tai muita tehtävän kannalta epäoleellisia tietoja. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen.

https://www.riihimaki.fi/ http://www.suomenlasimuseo.fi

Museonjohtaja Hanna Mamia-Walther, p. 040 330 4100, maanantaina 17.8. klo 15-16 ja perjantai 21.8. klo 16-17.

Riihimäen kaupunki, 04 Elinvoiman toimiala, Museopalvelut

Haluaisitko sinäkin olla yksi Riihimäen kaupungin noin 1100 rohkeasta, ripeästä ja reilusta kunta-alan ammattilaisesta?

Tule tekemään kanssamme merkityksellistä työtä ja tuottamaan asiantuntevaa palvelua kuntalaisillemme. Vuosittainen henkilöstökyselymme osoittaa, että meillä on toimivat työyhteisöt ja esihenkilötyömme saa kiitosta. Jos pohdit työhöntuloa pidemmän matkan päästä, voit hyödyntää käytössämme olevia työaikajoustoja: etätyötä, mobiilia joustotyötä ja liukuvaa työaikaa. Lisäksi huolehdimme työntekijöidemme hyvinvoinnista myös vapaa-ajalla. Käytössämme on esimerkiksi Epassi Flex-etu, henkilöstön omaehtoisia liikuntaryhmiä, henkilöstön virkistyspaikka Hirvijärven rannalla ja hyvät työterveyshuoltopalvelut Terveystalolla.

Olemme sitoutuneet edistämään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Toivomme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta."

Vuosi 2026 on Riihimäen kaupungilla omistettu osaamisen kehittämiselle ja jatkuvalle oppimiselle. Lupa oppia -teemavuoden tavoitteena on vahvistaa oppivan organisaation kulttuuriamme ja kannustaa työntekijöitämme hyödyntämään monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen jatkuvaan kehittämiseen. Teemavuonna haluamme tarjota jokaiselle työntekijällemme inspiraatiota, tukea ja tilaisuuksia oppia niin yhdessä kuin itsekseenkin.

Tervetuloa työkaveriksemme!

Tehtaankatu 23

Riihimäki 11910

  • Tobacco-free workplace
  • UNICEF Child Friendly City
  • We Invest in Orientantion
  • Most active workplace in Finland
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
    Riihimäen kaupunki
    Riihimäen kaupunki, 04 Elinvoiman toimiala, Museopalvelut
    73709513.8.2026 klo 14:40 - 27.8.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhdeSopimuksen mukaanOsittainen etätyömahdollisuus2725,50 / kk + mahd. lisät
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Riihimäen kaupunki
    Riihimäen kaupunki, 04 Elinvoiman toimiala, Museopalvelut
    73709513.8.2026 klo 14:40 - 27.8.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhdeSopimuksen mukaanOsittainen etätyömahdollisuus2725,50 / kk + mahd. lisät

    Haluamme kuulla kokemuksiasi kuntarekry.fi-sivuston käyttämisestä sivuston sisällön ja toiminnallisuuksien kehittämiseksi. Vastaamalla lyhyeen kyselyyn voit osallistua SuperLahjakortin arvontaan, lisätietoja kyselystä ja arvonnasta löydät kyselylomakkeen alusta! Vastaa kyselyyn tästä.