Kangasniemen kunta hakee motivoitunutta ja aktiivista hallinnon osaajaa toistaiseksi voimassa olevaan TOIMISTOSIHTEERIN työsuhteeseen
Kangasniemen kunnan hallinto- ja talouspalvelut tuottaa palveluja kaikille kunnan toimialoille. Toimistosihteerin tehtäviin kuuluu päävastuu kunnan laskutuksesta, myynti- ja ostoreskontrasta (ml. pääkäyttäjyys), tiedonhallintaohjelman ja Vesikanta-ohjelman pääkäyttäjyydet, asiakaspalvelu, teknisen palvelun sihteerintyöt sekä pääkirjanpitäjän ja johdon sihteerin sijaistamiseen liittyvät tehtävät.
Kelpoisuusvaatimuksena edellytetään soveltuvaa opisto- tai korkeakoulututkintoa sekä yleisten IT-sovellusten käytön sujuvaa osaamista. Arvostamme oma-aloitteista kehittämisorientoitunutta työskentelyotetta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, hyviä tietoteknisiä taitoja, kokemusta julkishallinnon tehtävistä sekä asiakaslähtöistä ajattelua ja positiivista asennetta.
Tarjoamme mahdollisuuden itsenäiseen ja joustavaan työskentelyyn sekä kehittymiseen vahvaksi hallinnon osaajaksi. Tukena on osaava ja kannustava työyhteisö, jossa arvostetaan yhdessä tekemistä, joustavuutta ja muiden huomioon ottamista.
Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika ja valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan.
Palkkaus ja työehdot KVTES:n mukaan.
Tehtävään tulee jättää hakemus Kuntarekryn kautta. Hakemukseen on liitettävä jäljennökset kelpoisuustodistuksesta sekä ansioluettelo.
Hakemus tulee jättää viimeistään maanantaina 24.5.2023 klo 18.00 mennessä. Haastettelut järjestetään 29.5. tai 30.5.
Saapuneita hakemuksia ei palauteta.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/toimistosihteeri-601122/
- Kangasniemen kunta
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhdeOsittainen etätyömahdollisuus
- 601122
- Aloitus sopimuksen mukaan.
- Palkkaus ja työehdot KVTES:n mukaan.
- 3.5.2024 16:30 - 24.5.2024 18:00
- Hallinto- ja toimistotyöMuu hallinto- ja toimistotyöEtelä-SavoKangasniemiKunta
Lisätietoja: talous- ja hankepäällikkö Marja-Terttu Koivula, marja-terttu.koivula@kangasniemi.fi, puh. 040 688 7545
Kangasniemi on 5300 asukkaan kunta Jyväskylän, Mikkelin ja Pieksämäen välittömässä läheisyydessä. Kuntamme on tunnettu puhtaista vesistöistään, vireästä elinkeinoelämästään sekä korkeatasoisesta kulttuuritarjonnastaan. Lisäksi 3800 vapaa-ajan asuntoa tuovat vapaa-ajan asukkaita ja matkailijoita kuntamme hyvien palveluiden ääreen. Kuntamme alueelle sijoittuu maakuntajärvi Puula. Kangasniemi on itsenäinen ja taloudellisesti tasapainossa oleva kunta, jossa on oma lukio.
Sijainti
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi
Muut tehtävään liittyvät tiedot