Hakuaika päättyy 31.8.2026 klo 15:00
Rakennusalalle kaksi opettajaa
Kainuun ammattiopisto hakee kahta opettajaa vakituisiin rakennusalan lehtorin tehtäviin 14.9.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Tehtävään sisältyy talonrakennusalan perustutkinnon eri osa-alueiden opetusta, opiskelijoiden henkilökohtaistamista, omaohjaajana toimimista, työpaikalla tapahtuvan opetuksen ohjaamista ja näyttöjen arviointia.
Olet asenteellisesti eteenpäin suuntautunut ja itsesi kehittäminen on ominaisuus, josta sinut tunnetaan. Hyvät tietotekniikkataidot ovat välttämättömät.
Arvostamme laaja-alaista rakentamisen tuntemusta talonrakentamisen työtehtävistä sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Kainuun ammattiopistossa opetus- ja ohjaustyö suunnitellaan ja toteutetaan opettajien yhteistyönä, joten edellytämme hyvää yhteistyökykyä ja tiimityötaitoa.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun asetuksen 986/1998 (muutettu 1150/2017) ammatillisten tutkinnon osien opettajaa koskevien säännösten mukaan. Tehtävässä vaaditaan alalle soveltuvaa korkeakoulututkintoa.
Tehtävät voidaan täyttää määräaikaisina, mikäli kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita ei ole.
Tehtäviin valittujen on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote, hyväksytty lääkärintodistus terveydentilasta sekä erikseen pyydettäessä todistus huumausainetestistä. Tehtävien hoitamisessa on ajokortti välttämätön. Tehtävissä on kuuden kuukauden koeaika.
Tehtävään haetaan ensisijaisesti www.kuntarekry.fi. Kirjalliset hakemukset lähetetään osoitteella Kajaanin kaupunki, Kirjaamo, PL 133, 87101 Kajaani. Kuoreen merkintä "rakennusalan opettaja". Hakuaika päättyy 31.08.2026 klo 15.
Kainuun ammattiopisto (KAO)
Kainuun ammattiopistossa pääset rakentamaan alueen tulevaisuutta yhdessä sekä nuorten että aikuisten kanssa. Tarjoamme monipuolista ammatillista koulutusta Kainuussa, Kuusamossa ja Vantaalla. Meillä opiskelee vuosittain noin 3000 eri-ikäistä opiskelijaa. Koulutusvalikoimamme on laaja tarjoten mahdollisuuden suorittaa perustutkintoja, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä yksittäisiä tutkinnon osia. Lisäksi tarjoamme monille väylän kaksoistutkintoon. Opinnoissamme painottuvat käytännönläheinen tekeminen, työpaikoilla tapahtuva oppiminen sekä tiivis yhteistyö työelämän kanssa.
Työnantajana tarjoamme moniammatillisen ja kehittyvän työyhteisön, jossa voit hyödyntää osaamistasi sekä kehittää pedagogiikkaa yhdessä kollegoiden kanssa. Meillä pääset tukemaan opiskelijoita yksilöllisillä opintopoluilla, tekemään yhteistyötä työelämäkumppaneiden kanssa sekä vaikuttamaan siihen, millaista osaamista alueelle tulevaisuudessa syntyy. Meillä arvostetaan ammatillista kasvua, yhdessä tekemistä ja sitä, että työ näkyy konkreettisesti opiskelijoiden arjessa ja urapoluissa.
Kajaanin kaupunki on monialainen työnantaja, joka arvostaa työn ja perhe-elämän tasapainoa. Perheiden monimuotoisuus nähdään vahvuutena, ja haluamme kehittää jatkuvasti käytäntöjämme entistä perheystävällisemmiksi.
Lue lisää Kajaanin kaupungista työnantajana kohdasta Tutustu työnantajaan.
Koulutuspäällikkö Jori Kortetjärvi, 044 715 9280, jori.kortetjarvi@kao.fi
Kainuun ammattiopisto
KAJAANI – aikaa elämälle ja työlle
Kajaanissa yhdistyvät monipuolinen elinkeinoelämä, kansainvälisen tason osaaminen ja turvallinen, yhteisöllinen ympäristö. Reilun 36 000 asukkaan Kainuun maakuntakeskus tarjoaa tasapainon työn ja vapaa-ajan välille: lyhyet etäisyydet, luonnon läheisyys ja kattavat palvelut tekevät arjesta sujuvaa. Kun aikaa ei kulu ruuhkiin, sitä jää enemmän perheelle ja muille tärkeille asioille. Tutustu tarkemmin elämään ja mahdollisuuksiin Kajaanissa: www.kajaani.fi/267
Muutto Kajaaniin edessä tai harkinnassa?
Tarjoamme tukea työnhakuun ja kotiutumiseen uudessa kotikaupungissa – myös puolisolle.
Lisätietoa osoitteessa: https://kajaani.fi/muuttajalle/
Opintie 3
Kajaani 87100
Kainuun ammattiopisto
Kainuun ammattiopisto