Hakuaika päättyy 14.9.2026 klo 23:59
Vastaava sosiaaliohjaaja rakentaa Varsinais-Suomeen uutta toimintamallia nuorisorikollisuuden ehkäisemiseksi ja rikoksilla oireilevien nuorten tukemiseksi kohti turvallisempaa tulevaisuutta. Työlläsi on näkyvä vaikutus nuorten arkeen.
Tehtäväsi
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella käynnistyy oikeusministeriön rahoittama Varhan rikoserityinen tuki ja ohjaus -hanke (Varto-hanke), jonka tavoitteena on luoda ja juurruttaa koko hyvinvointialueelle nuorten rikoserityisen tuen ja ohjauksen toimintamalli. Hankkeella pyritään vähentämään nuorisorikollisuutta ja rikosten uusimista, ehkäisemään jengiytymistä sekä vahvistamaan moniammatillista yhteistyötä ja rikoserityistä osaamista Varsinais-Suomessa.
Haemme Varto-hankkeeseen vastaavaa sosiaaliohjaajaa määräaikaiseen tehtävään ajalle 1.10.2026-30.6.2028.
Tehtävässä työskentelet alle 25-vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten parissa, joilla on toistuvaa tai vakavaa rikollisuutta ja korkea uusiutumisriski. Vastaat hankkeen raportoinnista sekä siitä, että hankkeen tavoitteet etenevät suunnitellussa aikataulussa. Olet keskeisessä roolissa uuden toimintamallin kehittämisessä, käyttöönotossa ja juurruttamisessa.
Työ sijoittuu asiakasohjauksen Ankkuri-toiminnan rinnalle, ja teet tiivistä yhteistyötä poliisin, terveyspalveluiden sekä nuorisotoimen kanssa. Työpisteesi sijaitsee Turun pääpoliisilaitoksen yhteydessä samoissa tiloissa Ankkuri-tiimin kanssa. Työssä korostuvat jalkautuva työ sekä intensiivinen työskentely nuorten ja heidän läheisverkostojensa kanssa.
Työ on pääasiassa lähityötä, ja etätyö on mahdollista vain satunnaisesti.
Mitä tarjoamme sinulle
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden olla mukana rakentamassa täysin uutta toimintamallia ja kehittämässä rikoserityistä työtä Varsinais-Suomessa. Saat ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä vaikuttavaa työtä nuorten ja heidän läheistensä tukemiseksi sekä osallistua nuorten tekijätyön verkoston rakentamiseen.
Pääset työskentelemään laajassa moniammatillisessa yhteistyöverkostossa, hyödyntämään osaamistasi kehittämistyössä ja vaikuttamaan siihen, millaiseksi nuorten rikoserityinen tuki tulevaisuudessa alueellamme muodostuu.
Mitä odotamme sinulta
Etsimme sinua, joka innostut kehittämistyöstä ja haluat olla rakentamassa uusia ratkaisuja nuorten tukemiseksi.
Tehtävässä menestyäksesi sinulla on:
- kokemusta nuorten tai nuorten aikuisten kanssa tehtävästä työstä
- osaamista ja halua kehittämistyöhön sekä valmiutta luoda uutta toimintamallia
- erinomaiset vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot monialaisessa yhteistyössä
- hyvät verkosto- ja tiimityötaidot
- ymmärrystä rikoserityisen työn merkityksestä ja tavoitteista
- kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja vastuunkantoon
- kykyä toteuttaa hankkeen tavoitteet asetetuissa aikatauluissa
- vahvaa sosiaalihuollon lainsäädännön tuntemusta
- Varhan palvelujärjestelmän sekä poliisin, kunnan nuorisotoimen ja järjestöjen toiminnan tuntemusta
- hyvät dokumentointitaidot
Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 3 §, 8 § mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto. Tehtävässä edellytetään hyvää suomen kielen taitoa.
Hae mukaan rakentamaan vaikuttavaa ja uutta toimintamallia nuorten rikoserityiseen tukeen. Odotamme hakemustasi!
Tehtävään valitun on esitettävä itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Tehtävään valittavalle tullaan teettämään turvallisuusselvityslain mukainen turvallisuusselvitys, joka hyväksyttynä on edellytys virkamääräykselle.
Haluamme edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista ja arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Olemme nikotiiniton työpaikka.
Anne Waher
Johtava sosiaalityöntekijä
anne.waher@varha.fi
p. 044 7094 356
Hakemuksen jättäminen: Hakemus tulee jättää sähköisen hakulomakkeen kautta.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue, SOTE-palvelut, Asiakas- ja palveluohjaus, Asiakasohjaus Sosiaalipalvelut, Asiakasohjaus Ankkuri
Olemme noin 23 000 asiantuntijan työpaikka – yksi maamme suurimmista työnantajista. Me huolehdimme siitä, että kaikki alueemme puoli miljoonaa ihmistä saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä turvaamme pelastustoimen. Teemme töitä kaikkia koskettavien tärkeiden asioiden parissa!
Me olemme #hyvintekijät!
Lounais-Suomen poliisilaitos, Eerikinkatu 40-42
Turku 20101
Varsinais-Suomen hyvinvointialue, SOTE-palvelut, Asiakas- ja palveluohjaus, Asiakasohjaus Sosiaalipalvelut, Asiakasohjaus Ankkuri
Varsinais-Suomen hyvinvointialue, SOTE-palvelut, Asiakas- ja palveluohjaus, Asiakasohjaus Sosiaalipalvelut, Asiakasohjaus Ankkuri