Sosiaalityöntekijä, tervetuloa täydentämään tiimiämme osaamisellasi!
Työikäisten sosiaalipalvelut tuottavat sosiaalihuoltolain mukaisia sosiaalipalveluja kuten sosiaalityötä, sosiaaliohjausta, sosiaalista kuntoutusta, kuntouttavaa työtoimintaa ja taloudellista tukea. Sosiaalityö on luonteeltaan muutosta ja osallisuuksia tukevaa työtä, jonka tavoitteena on yhdessä yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen kanssa lieventää elämäntilanteen vaikeuksia, vahvistaa yksilöiden ja perheiden omia toimintaedellytyksiä ja osallisuutta sekä edistää yhteisöjen sosiaalista eheyttä.
Sosiaalityöntekijänä tehtäviisi kuuluvat:
- erityisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden palvelutarpeen arviointi
- sosiaalihuoltolain mukaisena omatyöntekijänä toimiminen
- asiakassuunnitelmien laatiminen ja niihin perustuvat palvelupyynnöt ja -päätökset
Tehtäviin kuuluu lisäksi harkinnanvarainen toimeentulotuki ja asiakkaan palveluverkoston koordinointi. Sosiaalityöntekijänä vastaat asiakasprosessin kokonaisuudesta sekä suunnitelmallisesta ja tavoitteellisesta työskentelystä. Tavoitteena on asiakkaan hyvinvoinnin edistäminen, sosiaalisen tuen ja palvelujen tarpeeseen vastaava suunnitelmallinen ja monialainen asiakas- ja asiantuntijatyö sekä työskentelyn vaikutusten seuranta ja arviointi. Näissä tehtävissä menestyminen edellyttää erinomaisia vuorovaikutustaitoja sekä empaattista, aktiivista, innostunutta, rohkeaa, joustavaa ja innovatiivista työotetta.
Työikäisten sosiaalipalveluissa työskentelemme moniammatillisissa tiimeissä toinen toistemme asiantuntemusta vahvistaen. Koemme tärkeänä opiskelijoiden ohjaukseen sekä työntekijöiden perehdytykseen panostamisen.
Tarjoamme sinulle monipuolisen työn, jossa pääset työskentelemään vaihtelevissa elämäntilanteissa olevien aikuisten tukena. Työyhteisömme on kehittämismyönteinen ja pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme sekä omaa osaamistamme.
Meiltä saat:
- liukuvan työajan, joten voit aloittaa työpäiväsi joustavasti
- mahdollisuuden tehdä joustavasti etätyötä asiakastyön sallimissa rajoissa
- kattavat Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöedut, joista voit lukea tarkemmin: https://www.pirha.fi/tietoa-meista/toihin-meille/palkkaus-ja-henkilostoedut.
Kelpoisuusehtona on Suomessa laillistettu sosiaalityöntekijä sekä sujuva suomen kielen kirjallinen ja suullinen taito. Eduksi katsomme sosiaaliturvan, sosiaalihuoltojärjestelmän ja palveluverkoston sekä tehtävässä tarvittavan lainsäädännön tuntemuksen ja aikaisemman työkokemuksen työikäisten sosiaalityössä.
Työikäisten sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palvelujen tiimit ja työskentelytavat ovat muutosvaiheessa 1.1.2025 alkaen sote-uudistuksen vuoksi. Edellytämmekin tehtävään valitulta muutosten kestämisen kykyä, kehittämismyönteistä asennetta sekä kiinnostusta kokeilla ja juurruttaa uusia aikuissosiaalityön työmuotoja. Lisäksi edellytämme kokemusta verkostotyöstä, monialaisesta sosiaalityöstä, moniammatillisissa tiimeissä työskentely edellyttää hyviä alais- ja työyhteisötaitoja. Lisäksi edellytämme tietoteknistä ja digitaalista osaamista.
Tehtävän aloitus sopimuksen mukaan. Työ on kokoaikatyö ja koeaika on kuusi kuukautta. Vaadittavat todistukset terveydentilasta tulee esittää kuukauden sisällä työn aloittamisesta. Työhöntulotarkastus tehdään työterveydessämme Pirtessä.
Jätä hakemuksesi Kuntarekryssä ja tule osaksi työyhteisöämme! Olemme haastatteluun kutsuttaviin hakijoihin yhteydessä henkilökohtaisesti, odotathan yhteydenottoamme!
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/sosiaalityontekija-aikuis-sosiaalityo-pirha-01-5437-24/
- Pirkanmaan hyvinvointialue, Työikäisten sosiaalityö vastuualue, Läntinen, Työllisyystiimi
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeOsittainen etätyömahdollisuus
- Pirha-01-5437-24
- Sopimuksen mukaan
- Tehtäväkohtainen palkka: 3 579,45€/kk
- Sopimusala: Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus (SOTE)
- 20.11.2024 13:00 - 4.12.2024 23:59
- SosiaalialaSosiaalityöPirkanmaaTampereKunta
Johtava sosiaalityöntekijä Vesa Silvennoinen p. 040 806 2300 (virka-aikana), vesa.silvennoinen@pirha.fi,
Johtava sosiaalityöntekijä Hanna-Mari Imppu p. 040 335 7172, hanna-mari.imppu@pirha.fi
Pirkanmaan hyvinvointialueella asuu yhteensä yli puoli miljoonaa asukasta ja kaikille heille tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita elämän eri vaiheissa. Yhdessä rakennamme asukkaille yhdenvertaiset, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut. Sinä ja minä teemme Pirhasta arvostetun, luotettavan ja hyvän paikan työskennellä.
Olitpa sitten sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, pelastustoimen taitaja tai vaikkapa toimitilojen, välinehuollon tai hallinnon asiantuntija - tule meille tekemään vastuullista työtä. Missä näet oman roolisi pirhalaisena?
Sijainti
Tampere
Muut tehtävään liittyvät tiedot