Hakuaika päättyy 7.8.2026 klo 23:59
Sosionomi, oletko kiinnostunut kehittämis- ja projektitehtävistä? Tämä tehtävä voisi olla sinua varten, sillä haemme sinua työskentelemään Nuorille parasta perhehoitoa Pirkanmaalla (NUPPE) -hankkeeseen.
NUPPE-hankkeen kohderyhmänä ovat Pirkanmaan hyvinvointialueen ammattilaiset lastensuojelun avo- ja sijaishuollossa, mielenterveys- ja päihdepalveluissa sekä muissa ekosysteemeissä, toimeksiantosuhteiset pirkanmaalaisten nuorten perhehoitajat ja lastensuojelun perhehoidon asiakkaina olevat nuoret sekä heidän perheensä ja läheisverkostonsa. Erityisenä painopisteenä hankkeessa ovat murrosikään liittyen, myös mielenterveys- ja päihdehäiriöin, oireilevat nuoret perhehoidossa.
Hankkeen tavoitteena on kehittää toimintamalli vaativampaan perhehoitoon, kehittää perheiden ja perhehoitajien tukea sekä lisätä osaamista perhehoidossa ja monialaisessa yhteistyössä. Tavoitteena on, että toimintamallista tulee osa Pirkanmaan hyvinvointialueen toimintaa hankeajan päätyttyä.
Mitä hankekoordinaattorin tehtävään kuuluu?
✨ Kehität yhdessä hanketiimin kanssa uutta perhehoidon toimintamallia.
✨ Viimeistelet intensiivimentoroinnin mallin yhdessä järjestötyöntekijän kanssa.
✨ Vastaat hankkeen yhteiskehittämisen työpajojen fasilitoinnista ja dokumentoinnista.
✨ Työskentelet perhehoitajien, sijoitettujen nuorten ja heidän läheistensä kanssa.
✨ Teet työparityöskentelyä ja käytät tarvittaessa näyttöön perustuvia menetelmiä työskentelyssä.
✨ Osallistat perhehoitonuoria ja heidän perheitään tuottamaan kokemustietoa perhehoidon kehittämiseksi sekä vastaat toimista nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi.
✨ Kehität puhelin- ja etäkonsultaatiokanavia ja toteutat niiden arvioinnin.
✨ Raportoit ja dokumentoit kehittämistyön etenemistä.
✨ Tehtäväsi ja vastuualueesi tarkentuvat yhdessä suunnitellen hankkeen edetessä.
Kelpoisuusehtona on Suomessa laillistettu sosionomi. Edellytämme tietämystä sosiaalihuollon lainsäädännöstä ja palvelujärjestelmän sekä mielenterveys- ja päihdetyön tuntemusta. Työn liikkuvuuden takia sinulla tulee olla voimassa oleva ajokortti ja eduksi katsomme mahdollisuutesi käyttää autoa. Eduksi katsomme myös hyvät tietotekniset valmiutesi ja tiedonhankkimistaitosi sekä aikaisemman työkokemuksen lastensuojelun perhehoidosta tai hanketyöskentelystä. Odotamme sinulta innostunutta, rohkeaa, joustavaa, innovatiivista ja luovaa työotetta. Roolissasi korostuvat hyvät vuorovaikutustaitosi, monialaiset verkosto- ja yhteistyötaitosi sekä kehittämismyönteisyytesi ja itsenäinen työotteesi.
Voit aloittaa määräaikaisessa työsuhteessa 15.9.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työsuhde jatkuu 15.5.2027 asti. Työaika on kokoaikatyö, päivätyö. Koeaika on neljä kuukautta, kuitenkin enintään puolet palvelussuhteen pituudesta.
projektipäällikkö Pyry Seppinen, p. 040 129 6073 tai pyry.seppinen@pirha.fi
johtava sosiaalityöntekijä Heikki Sillanpää, p. 044 423 5478 tai heikki.sillanpaa@pirha.fi (paikalla 3.8.2026 alkaen)
Pirkanmaan hyvinvointialue, Lastensuojelun sijaishuolto
Pirkanmaan hyvinvointialueella asuu yhteensä yli puoli miljoonaa asukasta ja kaikille heille tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita elämän eri vaiheissa. Yhdessä rakennamme asukkaille yhdenvertaiset, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut. Sinä ja minä teemme Pirhasta arvostetun, luotettavan ja hyvän paikan työskennellä.
Olitpa sitten sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, pelastustoimen taitaja tai vaikkapa toimitilojen, välinehuollon tai hallinnon asiantuntija - tule meille tekemään vastuullista työtä. Missä näet oman roolisi pirhalaisena?
Karhunkatu 45
Tampere 33520
- Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
Pirkanmaan hyvinvointialue, Lastensuojelun sijaishuolto
Pirkanmaan hyvinvointialue, Lastensuojelun sijaishuolto