Sektorijohtaja, ikäihmisten palvelut, Pohjanmaan hyvinvointialue

Hakuaika päättyy  12.8.2024 15:00

Haemme sektorijohtajaa vastaamaan ikäihmisten palveluiden järjestämisestä Pohjanmaan hyvinvointialueella.

Etsimme ikääntyvän väestön palvelutarpeita ja palveluiden kokonaisuutta tuntevaa kokenutta ja kehittämislähtöistä johtajaa, joka
- omalla toiminnallaan edistää ja kehittää tiedolla johtamiseen perustuvaa päätöksentekoa
- määrittelee ikääntyvän väestön palvelutarpeita, joiden pohjalta valmistellaan palvelustrategia ja palvelujen järjestämisen
periaatteet sekä seuraa ja ohjaa palveluiden toteutumista ja alueen väestön näkökulmasta yhdenvertaista saatavuutta
- valmistelee sektorinsa palvelutuotantoa, tuotantomalleja, palveluiden verkostoa, talousarvio- ja toimintasuunnittelua sekä
laatua ja valvontaa koskevat strategiset linjaukset
- vastaa osaltaan rajapintoihin ja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyvästä yhteistyöstä eri viranomaisten,
hyvinvointialueen kuntien, yksityisten palveluntuottajien ja 3. sektorin toimijoiden kanssa
- on osoittanut kykynsä ja taitonsa palvelujen järjestämistä koskevissa työtehtävissä.

Sektorijohtajana
- työskentelet hyvinvointialuejohtajan suorassa alaisuudessa
- osallistut hyvinvointialueen johtoryhmätyöskentelyyn ja strategiseen johtamiseen
- olet aktiivinen toimija yhteistyöalueen ja valtakunnallisissa verkostoissa
- olet mahdollistaja ja mahdollisuuksien etsijä, jolla on järjestäjäjohtajan tehtävässä tukena sektori- ja resurssijohto sekä
hallinnon tukipalvelut
- toimit hallituksen ja valtuuston päätösvaltaan kuuluvissa asioissa sektorisi esittelijänä
- vastaat vanhusneuvoston toiminnasta ja osallistut asiakasraatien toimintaan
- omaat vahvat yhteistyö-, esiintymis- ja viestintätaidot ja hallitset sujuvasti molemmat kansalliskielet
- annat asiantuntijalausuntoja oman ammattialasi osalta eri yhteyksissä.

Palkkaus ja työaika määräytyvät HYVTES:in mukaisesti. Virassa on kuuden (6) kuukauden koeaika. Valitun henkilön tulee toimittaa hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan ennen virkavalinnan vahvistamista. Lisäksi valittavan suostumuksella tehdään perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys turvallisuusselvityslain (726/2014) mukaan ja tähän liittyen esteetön vastaus on palvelussuhteen edellytyksenä.

Työ alkaa sopimuksen mukaan, mielellään viimeistään 1.11.2024.

Hakemukseen toivomme lisänä CV:tä.


Kelpoisuusvaatimus:
Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.
Hyvä suullinen ja kirjallinen taito maamme molemmissa kansalliskielissä. Viranhaltijaa valittaessa kielitaito osoitetaan valtioneuvoston suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta antaman asetuksen 481/2003 mukaisesti.

Sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.


Lisätietoja

http://www.pohjanmaanhyvinvointi.fi

Yhteystiedot

hyvinvointialuejohtaja Marina Kinnunen

puh. 044 323 1808

marina.kinnunen@ovph.fi

Hae työpaikkaa

Kaikki organisaation avoimet työpaikat

Työnantaja Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, erikoissairaanhoidon palvelut sekä pelastuspalvelut Pohjanmaan maakunnassa. Tutustu työnantajaan