Hakuaika päättyy 18.11.2026 klo 15:00
Tule meille töihin!
Haemme
psykologia Pohjanmaan hyvinvointialueelle, alkusijoituspaikka Vaasan-Laihian lastenneuvolassa.
Tervetuloa työskentelemään meille lastenneuvolapsykologina. Pääset työskentelemään alle esikouluikäisten lasten ja heidän perheidensä kanssa. Työtehtäviin kuuluu lapsen kehitykseen liittyvät psykologiset tutkimukset ja tukitoimien arvioiminen sekä vanhemmuuden tukemista esimerkiksi vanhemmuuteen liittyvissä peloissa ja huolissa sekä kasvatus- ja hoivakysymyksissä.
Lastenneuvolapsykologi toimii myös asiantuntijana erilaisissa yhteistyöverkostoissa ja tekee yhteistyötä lastenneuvolan ja varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa.
Lastenneuvolapsykologina olet osana Pohjanmaan hyvinvointialueen lastenneuvolapsykologien tiimiä ja näin ollen kollegiaalista tukea on tarjolla. Psykologina tulet myös osaksi Pohjanmaan hyvinvointialueen psykologilinjaa. Lisäksi tarjoamme kilpailukykyisen palkan ja erilaisia työsuhde-etuja.
Työtehtävät edellyttävät ajokorttia ja mahdollisuutta oman auton käyttöön, koska työtehtäviin kuuluu työskentelyä sekä Vaasassa että Laihialla.
Hyvälle suomen kielentaidolle annetaan erityistä painoarvoa, koska pääasiallinen työskentelykieli on suomi.
Kelpoisuusvaatimus:
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) tarkoitettu laillistettu psykologi.
Hyvä suullinen ja kirjallinen taito maamme molemmissa kansalliskielissä.
Valitulla tulee olla voimassa tartuntatautilain (1227/2016) 48 § mukainen rokotussuoja. Lisäksi valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2. mom. tarkoitettu ote rikosrekisteristä.
Sovelletaan koeaikaa.
vastaava psykologi Eva-Stina Häggdahl
puh. 050 571 0464
eva-stina.haggdahl@ovph.fi
Pohjanmaan hyvinvointialue
Pohjanmaan hyvinvointialueella työskentelee noin 8 000 ammattilaista, joiden tehtävänä on turvata laadukkaat ja ihmisläheiset sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut alueen asukkaille. Toimimme koko Pohjanmaalla Kruunupyystä Kristiinankaupunkiin ja kehitämme palvelujamme yhdessä, lähellä ihmistä.
Henkilöstö on tärkein voimavaramme, joten panostamme työhyvinvointiin, riittäviin resursseihin, hyvään johtamiseen ja sujuviin toimintatapoihin. Tavoitteenamme on ympäristö, jossa työntekijä viihtyy työssään, ja jossa jokainen asukas saa hyvää palvelua.
Tuemme ammatillista kehittymistä tarjoamalla mahdollisuuksia kouluttautumiseen, verkostoitumiseen ja tutkimukseen. Haluamme varmistaa, että sinulla on parhaat edellytykset onnistua työssäsi. Tule mukaan rakentamaan toimintaa, jossa työlläsi on merkitys joka päivä.
Vaasa
Vaasa 65100