Hakuaika päättyy 18.9.2026 klo 16:15
Varhaiskasvatuksen opettajan määräaikainen tehtävä Pitkäkankaan päiväkodissa.
Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!
Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta!
Haettavana on VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN määräaikainen tehtävä Pitkäkankaan päiväkodissa ajalle 8.10.2026 - 8.6.2027. Tehtävä sijoittuu työsuhteen alkaessa 3-5-vuotiaiden lasten ryhmään.
Päiväkoti sijaitsee Pitkäkankaan koulun ja liikuntakeskuksen välissä, hyvien liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien äärellä. Päiväkodilla on iso piha ja lähistöltä löytyy mm. metsää, leikkipuistoja, urheilukenttiä ja jäähalli. Myös päiväkodin sisätilat tarjoavat mahdollisuudet monenlaiselle toiminnalle. Ryhmillä on omien tilojensa lisäksi käytössään päiväkodin oma liikuntasali, vesileikkihuone altaineen ja muita pienempiä jakotiloja.
Lapsen varhaiskasvatuspäivä koostuu monipuolisesta ja kehittävästä toiminnasta. Toimintamme lähtökohtana on positiivinen ja turvallinen ilmapiiri, jossa lapsella on hyvä oppia. Toiminnan suunnittelu lähtee lasten tarpeista, toiveista ja mielenkiinnon kohteista. Tärkeimpiä arvojamme ovat lämmin vuorovaikutus ja lasten osallisuus.
Me arvostamme leikkiä ja annamme leikille aikaa, sillä se on lapselle keskeinen tapa toimia. Lapsi leikkii oppimaansa ja sitä, mitä hän on oppimassa. Lapsi käsittelee leikissä tunteita ja harjoittelee vuorovaikutustaitoja. Leikkiessään lapsi oppii yhdessä kavereiden kanssa tärkeitä elämäntaitoja. Tule luomaan kanssamme lapsille turvallisia, innostavia ja lapsilähtöisiä varhaiskasvatuspäiviä.
Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 26§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot.
Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu tasopalkkajärjestelmän sekä osaamisen ja vastuun tasojen mukaisesti 2929,39 € - 3042,60 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista OVTES:n mukaisista tasolisistä.
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tartuntatautilain 55 §:n mukaan työnantajan vastuulla on vaatia ennen töiden aloittamista työntekijältä ja harjoittelijalta/opiskelijalta luotettava selvitys siitä, ettei tämä sairasta hengityselinten tuberkuloosia. Selvitys tehdään ennen työsopimuksen tekemistä.
Tehtävässä käytetään koeaikaa.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/11924/2026. Oulun kaupunki ei käytä tekoälyä hakemusten käsittelyssä. Hakemus on toimitettava 18.9.2026 klo 16.15 mennessä.
Lisätietoja antaa päiväkodin johtaja Henna-Riikka Ilmola, p. 040 6205 976 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Pitkäkankaan päiväkoti
Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.
Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.
Oulun kaupunki on savuton työpaikka.
Tuohikuja 3
Oulu 90460
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Pitkäkankaan päiväkoti
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Pitkäkankaan päiväkoti