Siirry pääsisältöön
Kirjastonhoitaja, Oulun kaupunginkirjasto

Hakuaika päättyy 18.11.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Haemme Oulun kaupunginkirjastoon itäiselle alueelle KIRJASTONHOITAJAA vakinaiseen tehtävään 1.12.2026 alkaen.

Oulun kaupungin itäisellä alueella sijaitsevat Jääkärinkankaan ja Hiukkavaaran kirjastot sekä Kiimingin, Jäälin, Yli-Iin ja Ylikiimingin kirjastot. Työ sijoittuu pääosin Jääkärinkankaan ja Hiukkavaaran kirjastoon, mutta työvuoroja tulee myös muihin kirjastojen toimipisteisiin. Molemmat kirjastot sijaitsevat monitoimitaloissa ja työ on yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Kirjastoissa on myös omatoimiajat. Töitä tehdään aamu- ja iltavuorossa maanantaista perjantaihin. Lauantaivuorot ovat mahdollisia. 

Kirjastonhoitajan tehtävään kuuluu vankilayhteistyön kehittämistehtävä, jossa tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa kirjaston ja vankilan yhteistyötä Oulun ja Vaalan vankiloihin lukemisen edistämisessä. Toimintaa tehdään yhdessä vankiloiden henkilökunnan, vankiloissa opetusta tarjoavien tahojen sekä vankien kanssa. Tavoitteena on vaikuttaa siihen, että vankien lukutaito kehittyy ja oppiminen sitä myötä helpottuu ja mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä lisääntyvät.  

Kirjastonhoitajan tehtäviin kuuluu monitoimitaloissa toimivien kirjastojen yhteistyömallien kehittäminen muiden talon toimijoiden, kuten koulun, nuorisopalvelujen ja yhteisötoiminnan kanssa.  

Kirjastonhoitaja toteuttaa Kirjastoreitin ja Lukumetkan mukaisia tapahtumia ja opastuksia. Tehtäviin kuuluvat asiakaspalvelutehtävät kuten tiedonhaku, aineiston esittely ja suosittelu sekä asiakkaiden opastaminen kirjaston, verkkopalveluiden sekä tarjolla olevien laitteiden käytössä. Kirjastonhoitaja osallistuu kokoelmatyöhön ja huolehtii aineiston järjestyksestä, siisteydestä ja ajantasaisuudesta. Tehtäviin kuuluu myös osallistuminen tapahtumien järjestämiseen sekä niiden suunnitteluun, markkinointiin ja viestintään yhdessä muun henkilökunnan kanssa.  

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. 

Arvostamme yhteistyö- ja työyhteisötaitoja. Kirjastonhoitaja on lukemisen edistämisen kehittämistiimin jäsen. Oulun kaupunginkirjaston tiimeissä ja työyksiköissä noudatetaan yhteisöohjautuvaa työkulttuuria. 

Oulun kaupunki käyttää vakinaisissa tehtävissä kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/15470/2026. Oulun kaupunki ei käytä tekoälyä hakemusten käsittelyssä. Hakijoiden henkilötietoja käsitellään rekrytoinnissa tietosuojalainsäädännön mukaisesti. Julkisena työnantajana hakemusasiakirjojen julkisuus määräytyy viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain mukaisesti, ja asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia, ellei niiden tai niihin sisältyvien tietojen salassapidosta ole laissa erikseen säädetty. Hakemukseen ei tule sisällyttää sellaisia salassa pidettäviä tai muita henkilötietoja, joita ei ole tarpeen ottaa huomioon valintamenettelyssä. Hakemus on toimitettava 18.11.2026 klo 16.15 mennessä.

https://www.ouka.fi/kirjasto

Lisätietoja antavat palveluesihenkilö Mikko Paajala, p. 050 316 6602 ja kirjastopalvelupäällikkö Kirsi Korhonen, p. 040 705 5965. Vankilayhteistyöstä lisätietoja antaa Mervi Vaara, p. 044 703 7340.

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@ouka.fi.

Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Kulttuuripalvelut, Kirjastopalvelut, Yhteiset kirjastopalvelut

Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.

Oulun kaupunki on noin 7 000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.

Oulu 90650

Tutustu työnantajaan
Oulun kaupunki
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Kulttuuripalvelut, Kirjastopalvelut, Yhteiset kirjastopalvelut
OUL-04-1084-264.11.2026 klo 00:05 - 18.11.2026 klo 16:15Vakinainen1.12.2026 tai sopimuksen mukaanTehtäväkohtainen palkka 2960,63 €/kk
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Oulun kaupunki
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Kulttuuripalvelut, Kirjastopalvelut, Yhteiset kirjastopalvelut
OUL-04-1084-264.11.2026 klo 00:05 - 18.11.2026 klo 16:15Vakinainen1.12.2026 tai sopimuksen mukaanTehtäväkohtainen palkka 2960,63 €/kk
Sinulle suositellut työpaikat