Hakuaika päättyy 6.8.2026 klo 15:00
Orimattilan kaupungin opetustoimessa julistetaan haettavaksi määräaikaista täyttämistä varten 1.8.2026 - 31.7.2027 perusopetuksen ja lukion tuntiopettajuus. Opetettava aine on musiikki.
Orimattilan kaupungin opetustoimessa julistetaan haettavaksi määräaikaista täyttämistä varten 1.8.2026 - 31.7.2027, tai aloitus tarvittaessa sopimuksen mukaan myöhemmin, perusopetuksen ja lukion tuntiopettajuus. Opetettava aine on musiikki.
Opetus on järjestetty viiteen jaksoon. Keskimääräinen opetustuntimäärä on perusopetuksessa 18 ja lukiossa 5 vuosiviikkotuntia. Tehtävään kuuluvat musiikkiesitykset ja niitä korvataan molemmilla kouluasteilla erikseen. Tehtävään kuuluu myös luokanvalvojan tehtävä, josta korvataan 1,3 tuntia (opv 18). Palkkaperuste on näin ollen 20,3 vvh perusopetuksessa ja 6,25 vvh lukiossa. Lisäksi välineiden hoidosta maksetaan noin 60 € / kk.
Tule mukaan työyhteisöön, jossa työtäsi arvostetaan!
Erkon yhteiskoulu (ent. Orimattilan yhteiskoulu ja Erkko-lukio) muodostuu lukuvuonna 2026-2027 noin 430 oppilaan yläkoulusta ja 160 opiskelijan lukiosta.
Koulussamme oppilaiden tukena ovat aineenopettajien lisäksi oppilaanohjaajat, opinto-ohjaaja, erityisopettajat ja koulunkäynninohjaajat sekä kuraattori ja koulunuorisotyöntekijä. Koulussamme on myös viisi erityisluokkaa ja JOPO-luokka.
Odotamme valittavalta kykyä ja halua tehdä rakentavaa yhteistyötä muiden opettajien ja koulunkäynninohjaajien kanssa. Hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ovat tehtävän menestyksellisen hoitamisen kannalta oleellisia.
Virkojen kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan.
Valitun on ennen vaalin vahvistamista toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Tehtävässä noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa.
Haastetteluja voidaan järjestää jo hakuaikana.
Koska tehtävän täytöllä on toiminnan luonteesta johtuen poikkeuksellinen kiire, voi valinnan tehdä ja haun keskeyttää ennen hakuajan päättymistä, jos tehtävään löytyy kelpoisuusehdot täyttävä hakija.
Virkaa haetaan Kuntarekry-sivuston kautta 6.8.2026 klo 15.00 mennessä. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat todistukset ja CV.
Tiedustelut soittopyyntöviesteinä:
perusopetuksen ja lukion rehtori Antti Ketonen
040 726 0850
perusopetuksen virka-apulaisrehtori Markus Parviainen
040 529 3542
Orimattilan yhteiskoulu
Orimattila on noin 16 300 asukkaan vireä maaseutukaupunki Lahden naapurissa. Orimattila kasvaa ja kehittyy 200 000 asukkaan Päijät-Hämeessä lähellä pääkaupunkiseutua. Asukkailleen Orimattila tarjoaa toimivat ja hyvät peruspalvelut. Vapaa-ajan iloksi kaupungissa on aktiivinen kulttuuri- ja urheiluelämä sekä useita luontokohteita.
Koulutie 17
Orimattila 16300
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Orimattilan yhteiskoulu
Orimattilan yhteiskoulu