Siirry pääsisältöön
Peruskoulun lehtori, liikunta

Hakuaika päättyy 19.11.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Tule töihin osaavaan Tiirismaan peruskouluun!

Oletko oppilaslähtöinen ja yhteistyöhaluinen liikunnan opetuksen ammattilainen? Tervetuloa täydentämään Tiirismaan peruskoulun osaavaa joukkoa! Haemme Tiirismaan peruskouluun LIIKUNNAN LEHTORIN viransijaista ajalle 25.1.2027 - 5.6.2027.

Työtehtäviesi pääpaino on liikunnan opetuksessa vuosiluokille 7 – 9. Lisäksi tehtävään kuuluu seitsemännen luokan luokanohjaajan vastuu. Toivomme hakijalta oppilaslähtöistä ja kehittämismyönteistä työotetta, vahvaa aineenhallintaa ja pedagogista näkemystä sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Tiirismaan koulu sijaitsee Paavolan kampuksella Lahden ydinkeskustassa. Yhtenäiskoulussamme opiskelee noin 850 vuosiluokkien 1 – 9 oppilasta, ja kasvatustehtävissä työskentelee noin 90 aikuista. Suomenkielisen opetuksen lisäksi Tiirismaalla annetaan laajamittaista kaksikielistä perusopetusta (englanti – suomi) vuosiluokilla 1 – 9, englanninkielistä perusopetusta sekä painotetun musiikin opetusta vuosiluokilla 7 - 9. Lahden ruotsinkielisen koulun yläkouluopetus toteutetaan myös Tiirismaan koulun yhteydessä.

Kelpoisuusehtona on peruskoulun liikunnan opettajan kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole, tehtävään voidaan valita hakija, jolla ei ole virkakelpoisuutta.

Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 2 kuukauden koeaikaa.

Tutustumme kaikkiin hakemuksiin ja kutsumme osan hakijoista haastatteluun. Haastattelut pidetään viikolla 48.

Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 19.11.2026 klo 15.00.

Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!

https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/

Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Tällä hetkellä organisaatiossa on käytössä hyvinvoinnin tukemiseen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu, työsuhdematkaetu sekä sovitut lounastarjoukset.

Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 20 koulussa. Oppilaita on noin 10 000, opettajia ja koulunkäynninohjaajia noin 1 200.

https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/koulut/tiirismaan-koulu/ https://www.lahti.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/lahti-tyonantajana/

Rehtori Kristiina Lindroos, p. 044 416 3286
Apulaisrehtori Outi Rönkä, p. 050 387 9706

Lahden kaupunki, Tiirismaan peruskoulu

Lahti on kestävä ja elinvoimainen ympäristökaupunki. Kaupunkina ja työnantajana pysymme liikkeessä ja luomme tulevaisuutta.

Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Suhtaudumme joustavasti työn tekemiseen. Ymmärrämme, että elämässä on muutakin kuin työ.

120 000 asukkaan yliopistokaupungissa arkesi on sujuvaa ja tarjolla on monipuoliset palvelut. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.

Tervetuloa Lahden kaupungille 3 600 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!

Lahden kaupunki on savuton ja tuoksuton työnantaja.

Kirkkokatu 16

Lahti 15140

  • Savuton työpaikka
  • Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Lahden kaupunki
    Lahden kaupunki, Tiirismaan peruskoulu
    LAHTI-02-752-265.11.2026 klo 11:00 - 19.11.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde25.1.2027 - 5.6.2027Ei etätyömahdollisuutta2437,89 € - 3294,02 € + Lahti-lisä 28,85 € - 60,39 €
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Lahden kaupunki
    Lahden kaupunki, Tiirismaan peruskoulu
    LAHTI-02-752-265.11.2026 klo 11:00 - 19.11.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde25.1.2027 - 5.6.2027Ei etätyömahdollisuutta2437,89 € - 3294,02 € + Lahti-lisä 28,85 € - 60,39 €
    Sinulle suositellut työpaikat