Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Varhaiskasvatus elää ajassa! Kouvolan varhaiskasvatus on aktiivista. Kantavina teemoina ovat luonto, liikkuminen, kulttuuri sekä vanhemmuus. Haemme lasten erityisohjaajaa ajalle 14.4.2025-31.7.2025.

    Haluamme tarjota Suomen parhainta varhaiskasvatusta. Tule varhaiskasvatuksen osaajaksi Kouvolaan!

    Haemme lasten erityisohjaajaa määräaikaiseen tehtävään ajalle 14.4.2025 -31.7.2025 Puistolan päiväkotiin. Sijaisuus mahdollisesti jatkuu.

    Erityisohjaaja hoitaa, kasvattaa ja ohjaa ryhmään sijoitettuja lapsia yhteistyössä moniammatillisen henkilöstön kanssa. Ohjaaja huolehtii arjen sujumisesta ohjaamalla lapsia heidän yksilölliset valmiutensa huomioiden.

    Työssä edellytetään valmiutta kohdata erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja heidän perheitään sekä kykyä tehdä yhteistyötä muiden varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa.

    Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on lähihoitaja, lasten erityisohjaaja tai muu soveltuva perustutkinto. Suoritetut ja voimassa olevat lääkehoitoluvat ovat eduksi.

    Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista. Sekä esitettävä annetussa määräajassa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/02 mukainen rikosrekisteriote.

    Tutkinto- ja työtodistukset voi liittää hakemukseen tai esittää mahdollisen työhaastattelun yhteydessä. Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

    Noudatamme koeaikaa. Palkkaus KVTES:n mukaisesti, 2335€/kk. Tehtävän aloitus on 14.4.2025 tai joustavasti sopimuksen mukaan.

    Puistolan päiväkoti sijaitsee historiallisessa miljöössä vanhalla varuskunta-alueella Kouvolan keskustan tuntumassa, mutta silti luonnon ja metsän lähellä.

    Tutustu päiväkotiimme:
    https://www.kouvola.fi/kasvu-ja-oppiminen/paivahoito-ja-varhaiskasvatus/paivakodit/puistolan-paivakoti/
    sekä https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kouvolan-kaupunki/varhaiskasvatus/

    Lisätietoja

    http://www.kouvola.fi/rekry

    Näytä lisää
    • Sivistys, Kasvatus ja opetus, Varhaiskasvatus, Puistolan päiväkoti
    • KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
    • KVL-50-30-25
    • 14.4.2025-31.7.2025
    • KVTES:n mukaan
    • 17.3.2025 13:19 - 31.3.2025 23:59
    • Opetus- ja kulttuurialaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätKymenlaaksoKouvolaVarhaiskasvatuksen lastenhoitajatKunta
    Yhteystietomme

    Marja-Liisa Ylöstalo, Varhaiskasvatusyksikön johtaja
    puh. 020 615 5675, marja-liisa.ylostalo(a)kouvola.fi

    Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella hakuilmoituksen kohdasta "Hae työpaikkaa" tai lisätietoja www.kouvola.fi/rekry

    Tietoa organisaatiosta

    Kouvola on Kaakkois-Suomen keskus; aktiivisten kaupunki keskel kaikkee. Asukkaita kaupungissa on vajaat 80 000. Kouvolassa on aikaa elämälle hyvien palvelujen ja harrastusmahdollisuuksien äärellä. Arki on sujuvaa ja luonto alkaa takapihalta. Asumiseen on vaihtoehtoja kaupunkikeskustoista rauhallisiin taajamiin ja eloisiin maaseutukyliin. Kouvolasta on nopeat yhteydet pääkaupunkiseudulle ja lähikaupunkeihin. Kouvolan kaupunki on savuton työpaikka.

    Tervetuloa osaajiemme joukkoon!

    Sijainti
    Torikatu 10
    45100 Kouvola

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Kouvolan kaupunki

    Koulunkäynninohjaajien sijaishakuHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain KVL-50-19-22

    Kouvolan kaupunki

    Perhepäivähoitajien sijaishakuHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain KVL-50-22-23

    Kouvolan kaupunki

    Opettajien sijaishakuHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain KVL-50-20-22

    Kouvolan kaupunki

    Varhaiskasvatuksen sijaishakuHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain KVL-50-23-22

    Kouvolan kaupunki

    NuorisotyöntekijäHakuaika päättyy2.4.202523:59

    Työavain KVL-50-2-25

    Kouvolan kaupunki

    Perusopetuksen erityisluokanopettajaHakuaika päättyy3.4.202523:59

    Työavain KVL-50-37-25

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.