Siirry pääsisältöön
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Hakuaika päättyy 17.7.2026 klo 23:59

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Kouvolan kaupunki hakee varhaiskasvatuksen lastenhoitajia sijaisuuteen ajalle 1.8.2026-31.7.2027 Ekholmintien päiväkotiin (3 kpl)

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtäviin kuuluu osallistuminen lapsen ja lapsiryhmän opetuksen, kasvatuksen ja hoidon suunnitteluun, toteuttamiseen, arviointiin ja kehittämiseen sekä osallistuminen lapsen huoltajien kanssa tehtävään yhteistyöhön varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti eri ikäisten ryhmissä.

Ekholmintien päiväkoti on vuoropäiväkoti, jossa varhaiskasvatuksenlastenhoitajat työskentelevät vuoroissa ma-su 05.00-23.00 välisenä aikana, kiertävän työvuorosuunnitelman mukaan.

Eduksi katsotaan lääkehoidon osaaminen ja lääkelupa.

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla.

Valittavan on esitettävä nähtäväksi lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa ja työaika on 38,25 h/ viikko. Työ alkaa 1.8.2026 tai sopimuksen mukaan.

Palkkaus on KVTES:n mukainen ja kuukausipalkka tehtävässä on 2495,88 e/kk

Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Lisätietoja työantajasta:
Näköisesi paikka - Kouvolan kaupunki, https://www.kouvola.fi/nakoisesi-paikka/

Tule varhaiskasvatuksen osaajaksi Kouvolaan;
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kouvolan-kaupunki/varhaiskasvatus/

http://www.kouvola.fi/rekry

Lisätietoja tehtävästä antaa Tarja Hairo / Emma Ihaksi, varhaiskasvatusyksikön johtaja,
puh. 020 615 7009

Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella hakuilmoituksen kohdasta "Hae työpaikkaa" tai lisätietoja www.kouvola.fi/rekry.

Sivistys, Kasvatus ja opetus, Varhaiskasvatus

Kouvola on Kaakkois-Suomen keskus; aktiivisten kaupunki keskel kaikkee. Asukkaita kaupungissa on vajaat 79 000. Kouvolassa on aikaa elämälle hyvien palvelujen ja harrastusmahdollisuuksien äärellä. Arki on sujuvaa ja luonto alkaa takapihalta. Asumiseen on vaihtoehtoja kaupunkikeskustoista rauhallisiin taajamiin ja eloisiin maaseutukyliin. Kouvolasta on nopeat yhteydet pääkaupunkiseudulle ja lähikaupunkeihin. Kouvolan kaupunki on savuton työpaikka.

Tervetuloa osaajien joukkoon!

Torikatu 10

Kouvola 45100

  • Savuton työpaikka
  • Panostamme perehdytykseen Introlla
  • Tutustu työnantajaan
    Kouvolan kaupunki
    Sivistys, Kasvatus ja opetus, Varhaiskasvatus
    KVL-50-107-263.7.2026 klo 11:05 - 17.7.2026 klo 23:59MääräaikainenTyösuhde1.8.2026-31.7.2027 (aloitus sopimuksen mukaan)3KVTES:n mukaan
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Kouvolan kaupunki
    Sivistys, Kasvatus ja opetus, Varhaiskasvatus
    KVL-50-107-263.7.2026 klo 11:05 - 17.7.2026 klo 23:59MääräaikainenTyösuhde1.8.2026-31.7.2027 (aloitus sopimuksen mukaan)3KVTES:n mukaan
    Sinulle suositellut työpaikat