Hakuaika päättyy 16.8.2026 klo 22:00
Haluatko olla mukana kehittämässä Kankaanpään kaupunkiympäristöä ja vaikuttamassa siihen, että kaupungin infrastruktuuri palvelee kuntalaisia ja yrityksiä myös tulevaisuudessa? Haemme tekniselle toimialalle kuntatekniikan insinööriä.
Haemme tekniselle toimialalle kuntatekniikan insinööriä vakinaiseen virkasuhteeseen.
Tarjoamme monipuolisen ja vastuullisen tehtävän, jossa pääset osallistumaan kaupungin katujen, liikennealueiden, yleisten alueiden ja muun kunnallistekniikan suunnitteluun, rakennuttamiseen, kunnossapitoon ja kehittämiseen. Työsi tulokset näkyvät konkreettisesti kaupunkilaisten arjessa sekä yritysten toimintaedellytysten parantumisena. Tehtävä on keskeinen osa kaupungin infrastruktuurin suunnittelua, toteutusta ja pitkäjänteistä omaisuudenhallintaa.
Kuntatekniikan insinöörinä vastaat kunnallisteknisten investointihankkeiden valmistelusta, suunnittelun ohjauksesta ja rakennuttamisesta. Tehtäviisi kuuluvat myös katujen ja yleisten alueiden kunnossapidon ohjaus ja valvonta sekä tiivis yhteistyö suunnittelijoiden, urakoitsijoiden, viranomaisten, yritysten ja kuntalaisten kanssa. Lisäksi osallistut hankintojen valmisteluun ja kilpailutuksiin, investointiohjelmien toteuttamiseen sekä teknisen toimialan asiantuntija- ja viranomaistehtäviin.
Toimit tehtävässä myös pienen työryhmän esihenkilönä.
Etsimme henkilöä, jolla on soveltuva (rakennus-, yhdyskunta- tai ympäristötekniikan) insinöörin (AMK) tai teknikon tutkinto tai aikaisempi insinöörin- tai rakennusmestarin tutkinto. Arvostamme kokemusta infrarakentamisesta, rakennuttamisesta, kunnossapidosta tai kunnallistekniikan suunnittelusta. Tehtävässä menestyminen edellyttää hyviä organisointi- ja yhteistyötaitoja, kykyä hallita laajoja kokonaisuuksia sekä oma-aloitteista, vastuullista ja ratkaisukeskeistä työotetta.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä monipuolisessa asiantuntijatehtävässä, jossa pääset vaikuttamaan kaupungin kehittymiseen ja toteuttamaan merkittäviä investointi- ja kunnossapitohankkeita. Saat tueksesi osaavan työyhteisön sekä mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi ja ammattitaitoasi.
Palkkaus määräytyy Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) sekä tehtävän vaativuuden arvioinnin mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 4 174,22 euroa kuukaudessa. Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta.
Hakemus pyydetään jättämään Kuntarekry -palvelun kautta viimeistään 16.8.2026 klo 22.00.
Tekninen johtaja Pentti Saloniemi, pentti.saloniemi@kankaanpaa.fi, 044 577 2620. Arkisin 29.6. - 9.7. ja 3.8.-14.8.
Kankaanpään kaupunki, Rakennettu ympäristö
Kankaanpää on noin 12 500 asukkaan kaupunki, joka on kasvanut luonnon muovaamalle asuin- ja kauppapaikalle Hämeen- ja Pohjankankaan yhtymäkohtaan ja on tätä nykyä Pohjois-Satakunnan elinkeinoelämän keskus. Kankaanpää sijaitsee Satakunnan maakunnassa Pohjois-Satakunnan seutukunnassa valtatie 23 ja kantatie 44 risteyksessä. Kankaanpään naapurikunnat ovat Ikaalinen, Isojoki, Jämijärvi, Karvia, Kauhajoki, Parkano, Pomarkku, Pori, Sastamala ja Siikainen.
Meiltä löytyy palveluita, harrastusmahdollisuuksia, asumisen ja koulutuksen vaihtoehtoja, työpaikkoja ja kaikkea, mitä tarvitset mutkattomaan ja laadukkaaseen elämään. Ylpeydenaiheitamme ovat mm. Niinisalon varuskunta, Kankaanpään taidekoulu, Kunnonlähde Kankaanpää, Kirkkokallion teollisuuspuisto, Pesämäen moottoriurheilukeskus sekä tietysti aktiiviset kankaanpääläiset, jotka tekevät paikkakunnastamme vireän ja tapahtumarikkaan. Kankaanpäässä on helppo lähteä mukaan yhteiseen tekemiseen!
Kuninkaanlähteenkatu 8
Kankaanpää 38700
Kankaanpään kaupunki, Rakennettu ympäristö
Kankaanpään kaupunki, Rakennettu ympäristö