Hakuaika päättyy 14.10.2026 klo 15:30
Haemme yritysasiantuntijaa Iisalmen Teollisuuskylä Oy:n TARMO- ja SEFIC -hankeisiin.
Ylä-Savon alueella on vahva valmistavan teollisuuden keskittymä. Yritykset koostuvat suurista kansainvälisistä vientiyrityksistä, omia tuotteita valmistavista pk-yrityksistä sekä niiden rinnalla toimivasta laajasta alihankintaverkostosta. Metalliteollisuus ja erityisesti kone- ja laitevalmistus on alueen kärkitoimiala, mutta myös puualan yritykset ovat tärkeässä roolissa alueemme elinvoimaisuudelle. Samaan aikaan alueelle on syntymässä uusia puhtaan siirtymän investointeja energiantuotannon, biokaasun valmistuksen ja datakeskusympäristöjen kehittymisen myötä.
Iisalmen Teollisuuskylä Oy hallinnoi teollisuus- ja palvelutiloja sekä toteuttaa valmistavan teollisuuden kehittämishankkeita. Tällä hetkellä uusina hankkeina ovat alkamassa ”TARMO -Toimitusketjut ja arvoketjut kokonaisturvallisuuden ja elinvoiman vahvistajina Itäisessä Suomessa -hanke” sekä ”SEFIC - Itäisen Suomen investointikyvykkyyden vahvistaminen -hanke”. Iisalmen Teollisuuskylä Oy toimii molemmissa hankkeissa osatoteuttajana.
Haemme nyt yritysasiantuntijaa TARMO- ja SEFIC -hankeisiin. Toimit tärkeänä lenkkinä alueen teollisuuden edistämisessä, keskittyen erityisesti kone- ja laitevalmistuksen toimittajaketjujen kehittämisessä sekä InvestIn -toiminnan käytännön toimenpiteissä. Työsuhde on määräaikainen hankepäätösten mukaisesti 31.8.2029 saakka.
TARMO -Toimitusketjut ja arvoketjut kokonaisturvallisuuden ja elinvoiman vahvistajina Itäisessä Suomessa -hanke muodostaa ylimaakunnallisen kehittämisohjelman, jonka tavoitteena on vahvistaa pk yritysten toimintakykyä osana arvoketjuja ja toimitusketjuja myös häiriö ja poikkeusolosuhteissa. Hanke vahvistaa itäisen Suomen toimitus ja arvoketjujen kriisinkestävyyttä, pk yritysten liiketoiminnan jatkuvuutta sekä kokonaisturvallisuutta muuttuvassa geopoliittisessa ja taloudellisessa toimintaympäristössä. Näin turvallisuus ja varautuminen toimivat pk yrityksille kasvun, kilpailukyvyn ja uudistumisen mahdollistajina, eivät vain vaatimuksina.
Iisalmen Teollisuuskylä Oy:n hallinnoimassa työpaketissa huomioidaan erityisesti kone- ja laitevalmistajaketjuissa toimivien yritysten rooli poikkeus- ja häiriötilanteissa sekä toimittajaketjujen toimintamallien kehittäminen. Työpaketissa selvitetään verkostoiden välisiä haasteita ja uusia toimintamalleja. Toiminta auttaa yrityksiä tunnistamaan toimitusketjujensa kriittiset riippuvuudet, parantamaan varautumista häiriöihin ja turvaamaan toimituskykyä muuttuvassa toimintaympäristössä. Tämä vähentää toimitusketjujen keskeytyksiä, vahvistaa yritysten asemaa arvoketjuissa ja tukee kilpailukykyä. Samalla toimitusketjujen häiriöherkkyys pienenee ja alueellinen kokonaisturvallisuus ja toimintavarmuus vahvistuvat.
Hanke on ylimaakunnallinen. Päätoteuttajana on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Osatoteuttajina hankkeessa toimivat Iisalmen Teollisuuskylä Oy:n lisäksi Finnhub ry, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Kouvola Innovation Oy, Savonia AMK, Cursor Oy sekä Pieksämäen kaupunki.
SEFIC - Itäisen Suomen investointikyvykkyyden vahvistaminen -hankkeessa vahvistetaan Itäisen Suomen kykyä houkutella, käsitellä ja toteuttaa suoria ulkomaisia investointeja. Hankkeen tavoitteena on lisätä näiden määrää, laatua ja toteutumista kehittämällä investointikohteita kansainvälisten investoreiden vaatimuksia vastaaviksi, vahvistamalla aktiivista investorihankintaa sekä sujuvoittamalla investointiprojektien etenemistä.
Hankkeessa parannetaan investointikohteiden valmiutta, tuotetaan investoreille tarvittavaa tietoa ja analyysejä päätöksenteon tueksi sekä edistetään hankkeiden etenemistä käytännön investointiprojektien kautta. Toiminta kohdistuu erityisesti Itäisen Suomen kansainvälisesti kilpailukykyisiin vahvuuksiin, kuten vihreään siirtymään, puhtaaseen energiaan, datatalouteen, digitaaliseen infrastruktuuriin, bio- ja kiertotalouteen, kestävään matkailuun sekä turvallisuuden ja huoltovarmuuden teemoihin.
Hanke toteutetaan viiden maakunnan ylimaakunnallisena yhteistyönä. Siinä yhdistyvät yhteinen investointikyvykkyyden kehittäminen ja alueellinen operatiivinen invest in -työ. Mukana olevat toimijat kehittävät yhteisiä toimintamalleja ja vastaavat samalla omien alueidensa investointikohteiden valmistelusta, investorikontakteista ja investointiprojektien edistämisestä osana Itäisen Suomen yhteistä invest in -kokonaisuutta.
Päätehtäväsi on toimia Tarmo-hankkeen yritysasiantuntijana. Vastaat Iisalmen Teollisuuskylä Oy:n työpaketin toteutuksesta. Tehtäviin kuuluvat mm. toimitus‑ ja arvoketjujen kartoitukset, skenaariotyöpajojen koordinointi, häiriö‑ ja simulaatiomallien kehittäminen sekä yhteistyö yritysverkostojen, kehittämisyhtiöiden ja TKI‑toimijoiden kanssa. Yritysasiantuntija vastaa myös tarvittavista hankintojen kilpailutuksista, yhteydenpidosta ja työn ohjauksesta työpaketin konsulttiyrityksiin päin. 20 % työajasta kohdistuu SEFIC -hankkeen työtehtäviin. Hankkeessa yritysasiantuntija tukee Pohjois-Savon osatoteutuksen käytännön invest in -toimintaa erityisesti yritysrajapinnassa, investointikohteiden valmistelussa sekä teollisuuden tarpeiden tunnistamisessa.
Odotamme sinulta vähintään soveltuvaa ammattikorkeakoulututkintoa tai vastaavaa aiempaa soveltuvaa opistoasteista tai teknillisessä oppilaitoksessa suoritettua tutkintoa sekä soveltuvaa vahvaa käytännön kokemusta yritysten liiketoiminnan kehittämisestä. Toivomme kokemusta hankintatoimesta sekä toimittajaverkostoista. Odotamme myös aktiivista, avointa, yhteistyökykyistä sekä joustavaa
työskentelyotetta. Työpiste sijaitsee Iisalmen kaupungintalolla yrityspalveluiden toimitiloissa ja tehtävässä on mahdollisuus osittaiseen etätyöhön. Tehtävässä edellytetään liikkumista hankkeen toiminta-alueella, joten oma auto ja ajokortti on tarpeen. Palkkaus 4 534 - 4 988 €/kk, riippuen työkokemuksesta. Työsuhteessa noudatetaan YTES -työehtosopimusta ja kuuden kuukauden koeaikaa. Tehtävä täytetään 1.11.2026 alkaen, mikäli hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen.
Hakemukset ja ansioluettelot jätetään Kuntarekry.fi järjestelmän kautta 14.10.2026 klo 15.30 mennessä. Haastattelut toteutetaan Iisalmessa viikolla 43 jolloin työsuhteen aloitus on 1.11.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan, mikäli rahoituspäätös on tuohon mennessä varmistunut.
Lisätietoja: projektijohtaja Markku Penttinen, markku.penttinen@yla-savo.fi, 040 753 7201 (tavoitettavissa 2.10.2026 alkaen), yritysasiantuntija Eija Heilio, puh. 040 630 5527, eija.heilio@iisalmi.fi tai toimitusjohtaja Pirjo Kaisanlahti, pirjo.kaisanlahti@iisalmi.fi
Sähköiseen lomakkeeseen liittyvissä kysymyksissä: henkilöstöasiantuntija Niina Nuutinen, niina.nuutinen@iisalmi.fi, puh. 040 489 4025.
Iisalmen Teollisuuskylä Oy
Iisalmen Teollisuuskylän toimialana on hallita omistus- tai vuokraoikeuden nojalla kiinteistöjä ja rakentaa niille teollisuus- ja palvelutiloja yritysten tai yhteisöjen käyttöön pääasiallisesti vuokrattavaksi tai omakustannushintaan luovutettavaksi. Yhtiön toimialana on myös elinkeinoelämän kasvun ja kehityksen edistäminen sekä paikallisen toimintaympäristön kehittäminen vahvistamalla erityisesti uuteen tietoon ja teknologiaan pohjautuvan liiketoiminnan edellytyksiä tuottamalla elinkeino- ja yrityspalveluja sekä matkailupalveluja ja edistämällä elinkeinoelämän, tukiorganisaatioiden, koulutus-, tutkimus- ja kehitysorganisaatioiden, julkishallinnon sekä kuntien keskinäistä yhteistyötä. Yhtiö voi harjoittaa sen toimialaan liittyvien projektien suunnittelua, hallinnointia ja valvontaa sekä hakea ja hallinnoida yleishyödyllisiä, pääasiassa julkisrahoitteisia hankkeita elinkeinoelämän toimintaedellytysten parantamiseksi.
Pohjolankatu 14
Iisalmi 74100
Iisalmen Teollisuuskylä Oy
Iisalmen Teollisuuskylä Oy