Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Etsitkö päiväkotia, jossa sinulla on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä ammatillaisena? Entä kaipaatko työyhteisöä, missä on iloa, joustavuutta, ammattitaitoa sekä ymmärystä varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä?

    Hei sinä varhaiskasvatuksen opettaja,

    Meille on tärkeää, että onnistut työssäsi, voit kehittää itseäsi ja tunnet työn iloa.
    Olemme avoin, positiivinen työyhteisö, jossa arvostamme toisiamme.

    Lisäksi sinulla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan ja luomaan täysin uutta päiväkotia.
    Hösmärinpuiston päiväkodissa on juuri alkanut laajennusremontti,. Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä vaikuttamaan ja kehittämään uutta 12-ryhmäistä päiväkotia

    Toiminta-ajatuksenamme on luoda jokaiselle lapselle ainutlaatuinen hoitopäivä, jossa lapsella on mahdollisuus iloita, oivaltaa ja oppia jotain uutta. Päiväkodissamme menetelminä meillä on vahvasti käytössä muun muassa Roihuset ja Musapeda. Tällä hetkellä kehitämme kieli, kulttuuri ja inkluusiota sekä tämän lisäksi tavoitteenamme on, että jokaisessa ryhmässä aikuinen lukee suomenkielisiä kirjoja päivittän kaikille lapsille.

    Lasten odotuksia uudesta opettajasta on, että hän mm. osaisi rakentaa junaradan, hassutella sekä auttaisi kurahousujen lahkeissa.

    Päiväkoti sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Espoon keskuksen läheisyydessä.

    Työpaikan nimi ja osoite: Hösmärinpuiston päiväkoti, Hösmärinahde 5, 02760 Espoo
    Työaika: 38 h 15 min/viikko
    Tehtävä on vakinainen 1.7.2025 alkaen

    Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!

    Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
    Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).
    Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.

    Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
    Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

    Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti. Arvostamme myös hyviä tiimityötaitoja ja intoa kehittää päiväkotimme toimintaa jatkuvasti.

    Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea!

    Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!

    Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.

    Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.

    Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

    Lisätietoja

    https://www.espoo.fi/fi/hosmarinpuiston-paivakoti#yhteystiedot-27610

    Näytä lisää
    • Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Espoon keskuksen palvelualue/Etelä, Espoon keskus/Etelä kunnalliset päiväkodit, Hösmärinpuiston päiväkoti
    • KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
    • ESPOO-03-386-25
    • 6
    • 1.7.2025
    • Tehtäväkohtainen palkka: 3100,00 €/kk
    • Sopimusala: OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
    • 15.3.2025 03:00 - 4.4.2025 15:45
    • Opetus- ja kulttuurialaUusimaaEspooVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
    Yhteystietomme

    Lisätietoa antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja
    Miia Salermo
    0405050966
    miia.salermo@espoo.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimesta varhaiskasvatuksesta. Päivittäin varhaiskasvatukseen osallistuu noin 17 000 lasta. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Kannustava ilmapiiri, oppivat työyhteisöt ja asiantuntijoidemme tarjoama tuki tekevät työstä meillä mielekästä ja innostavaa. Kehitämme aktiivisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja toimintatapoja, joten meillä pääset hyödyntämään esimerkiksi uusia digipedagogisia menetelmiä. Tarjoamme laajat koulutusmahdollisuudet ja vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen.

    Tule meille työkaveriksi Espoon varhaiskasvatukseen!

    Sijainti
    Hösmärinahde 5
    02760 Espoo

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja tai avustaja, sijaisuuksia eri tehtäviinHakuaika päättyy30.6.202515:45

    Työavain ESPOO-03-2314-24

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettaja tai opiskelija, avoin hakemusHakuaika päättyy13.6.202515:45

    Työavain ESPOO-03-48-25

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen erityisopettaja tai opiskelija, avoin hakemusHakuaika päättyy13.6.202515:45

    Työavain ESPOO-03-49-25

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen sosionomi, Kiltapuiston päiväkotiHakuaika päättyy31.3.202515:45

    Työavain ESPOO-03-463-25

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettaja, Rinkelin päiväkotiHakuaika päättyy8.4.202515:45

    Työavain ESPOO-03-484-25

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettaja, Olarin päiväkotiHakuaika päättyy7.4.202515:45

    Työavain ESPOO-03-502-25

    Espoon kaupunki

    varhaiskasvatuksen opettaja,Suvelan päiväkotiHakuaika päättyy9.4.202515:45

    Työavain ESPOO-03-517-25

    Espoon kaupunki

    Peruskoulun oppilaanohjauksen lehtori, Mainingin kouluHakuaika päättyy16.4.202515:45

    Työavain ESPOO-03-35-25

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.