Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Mankkaan päiväkoti etsii kahta varhaiskasvatuksen opettajaa vakituiseen tehtävään.

    Haluamme vahvistaa lasten suhdetta luontoon ja metsä toimii osana oppimisympäristöämme. Vihreän lipun periaatteet johdattavat lapsia käytännön tekoihin luonnon hyväksi. Toimintamme perustuu monipuoliseen lapsilähtöiseen varhaiskasvatukseen, jossa leikillä, positiivisella pedagogiikalla ja luontoyhteydellä on keskeinen merkitys. Jos myös sinä haluat tehdä töitä näiden teemojen parissa, haluamme kuulla sinusta pian. Yhteistyökykyinen ja ystävällinen henkilöstömme toivottaa uudet työyhteisön jäsenet lämpimästi tervetulleiksi.

    Etsimme työkavereita, jotka ovat valmiita toimimaan kaikkien varhaiskasvatusikäisten kanssa.

    Mankkaan päiväkoti koostuu kolmesta samassa pihapiirissä olevasta päiväkotirakennuksesta. Vuodenvaihteessa kokonaisuutemme on 11 ryhmän kokoinen. Samassa pihapiirissä toimii myös Mankkaan asukaspuisto. Mankkaan päiväkodin läheisyydessä niittyjen, puistojen ja metsien lisäksi on pieni ostoskeskus ja bussilla pääsee aivan viereen.

    Tehtävät ovat on vakinaisia. Tehtävät voi aloittaa kesä-elokuussa sopimuksen mukaan.

    Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!

    Työpaikan nimi ja osoite: Mankkaan päiväkoti, Vanhan Mankkaan kuja 2 B
    Työaika: 38 h 15 min/viikko

    Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus. Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).

    Edellytämme sujuvaa suomen kielen taitoa, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, positiivista ja ratkaisukeskeistä asennetta sekä kykyä aidosti läsnäolevaan vuorovaikutukseen.

    Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
    Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

    Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti. Arvostamme myös huumoria, sinnikkyyttä ja kekseliäisyyttä arjen vaihtuvissa tilanteissa.

    Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea!

    Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!

    Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.

    Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.

    Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

    Lisätietoja

    https://www.espoo.fi/fi/mankkaan-paivakoti

    Näytä lisää
    • Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Tapiolan palvelualue, Tapiolan kunnalliset päiväkodit, Mankkaan päiväkoti
    • KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhdeEi etätyömahdollisuutta
    • ESPOO-03-288-25
    • 2
    • 28.7.2025
    • Tehtäväkohtainen palkka: 3100,00 €/kk
    • Sopimusala: OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
    • 26.2.2025 06:00 - 31.3.2025 15:45
    • Opetus- ja kulttuurialaUusimaaEspooVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
    Yhteystietomme

    Lisätietoa tehtävästä antavat varhaiskasvatusyksikön johtaja Jaana Koivisto ja apulaisjohtaja Jaana Silvennoinen, sähköpostit ovat muodossa etunimi.sukunimi@espoo.fi.

    Tietoa organisaatiosta

    Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimesta varhaiskasvatuksesta. Päivittäin varhaiskasvatukseen osallistuu noin 17 000 lasta. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Kannustava ilmapiiri, oppivat työyhteisöt ja asiantuntijoidemme tarjoama tuki tekevät työstä meillä mielekästä ja innostavaa. Kehitämme aktiivisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja toimintatapoja, joten meillä pääset hyödyntämään esimerkiksi uusia digipedagogisia menetelmiä. Tarjoamme laajat koulutusmahdollisuudet ja vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen.

    Tule meille työkaveriksi Espoon varhaiskasvatukseen!

    Sijainti
    Vanhan Mankkaan Kuja 2
    02180 Espoo

  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja tai avustaja, sijaisuuksia eri tehtäviinHakuaika päättyy30.6.202515:45

    Työavain ESPOO-03-2314-24

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettaja tai opiskelija, avoin hakemusHakuaika päättyy13.6.202515:45

    Työavain ESPOO-03-48-25

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen erityisopettaja tai opiskelija, avoin hakemusHakuaika päättyy13.6.202515:45

    Työavain ESPOO-03-49-25

    Esbo stad

    Barnskötare inom småbarnspedagogik, Mattbergets daghem och förskolaHakuaika päättyy31.3.202515:45

    Työavain ESPOO-03-1875-24

    Esbo stad

    Lärare inom småbarnspedagogik, Kungsgårds daghemHakuaika päättyy1.4.202515:45

    Työavain ESPOO-03-480-25

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettaja, Karamäen päiväkotiHakuaika päättyy2.4.202515:45

    Työavain ESPOO-03-499-25

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettaja, Taavinkylän päiväkotiHakuaika päättyy7.4.202515:45

    Työavain ESPOO-03-401-25

    Espoon kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettaja, Suurpellon päiväkotiHakuaika päättyy9.4.202515:45

    Työavain ESPOO-03-530-25

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.