Hakuaika päättyy 16.7.2026 klo 15:45
Hei varhaiskasvatuksen opettaja! Tule varhaiskasvatuksen opettajaksi Monikon päiväkotiin 3-5 vuotiaiden lasten ryhmään. Monikon päiväkodissa on 7 ryhmää toimintakaudella 2026-27.
Tiimissäsi työskentelee kaksi lastenhoitajaa ja työparinasi varhaiskasvatuksen opettaja. Monikon päiväkoti on avoinna maanantaista perjantaihin klo 6-22 ja sinulla on halutessasi mahdollisuus tehdä vuorotyötä, se ei ole kuitenkaan edellytys opettajan tehtävässä.
Monikon päiväkoti sijaitsee Leppävaaran keskustassa lähellä kaikkia alueen palveluja. Päiväkodin läheltä löytyvät muun muassa urheilupuisto, jäähalli, metsäretkipaikkoja, leikkipuistoja ja kirjasto. Monikon päiväkoti on avattu elokuussa 2021 ja tilat ovat nykyaikaiset ja monipuoliset. Päiväkodista löytyy muun muassa vesileikkihuone, verstas, monitoimisali ja nassikkapainihuoneita. Opettajille on hiljaisen työskentelyn tiloja ja palaverihuoneita.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat yhdessä ryhmän toisen opettajan kanssa lasten pedagogisista asiakirjoista ja ryhmäsuunnitelmasta. Suunnittelet, toteutat ja arvioit ryhmän toimintaa yhdessä tiimisi kanssa. Osallistut opettajien yhteisuunnitteluaikaan ja pedagogisiin palavereihin. Tunnet varhaiskasvatussuunnitelman ja se ohjaa työtäsi päivittäin.
Työsi tukena ovat esihenkilöiden, muiden opettajien lisäksi varhaiskasvatuksen kieli- ja kulttuuriopettaja sekä laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Saat työhösi kattavan perehdytyksen.
Edellytämme tehtävässä erinomaista tai hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista osaamista. Olet positiivinen, vastuuntuntoinen ja joustava kasvattaja. Sinulla on erittäin hyvät vuorovaikutustaidot ja osaat kohdata sensitiivisesti niin lapset kuin aikuiset. Vaalimme Monikossa myönteistä ja ratkaisukeskeistä työilmapiiriä. Meille on tärkeää myös toistemme tukeminen ja yhteinen lämmin huumori.
Työpaikan nimi ja osoite: Monikon päiväkoti, Veräjäpellonkatu 2-4, 02650 Espoo
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on vakinainen 3.8.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus) tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).
Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti. Arvostamme myös hyviä tiimityötaitoja ja intoa kehittää päiväkotimme toimintaa jatkuvasti. Arvostamme huumoria, sinnikkyyttä ja kekseliäisyyttä arjen vaihtuvissa tilanteissa.
Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea!
Edelläkävijöiden Espoo - rohkeus uudistaa, taito kehittää
Espoo on edelläkävijöiden kaupunki. Työnantajalupauksemme - rohkeus uudistaa, taito kehittää - näkyy arjessamme sujuvana työnä, osaamisen pitkäjänteisenä kehittämisenä ja fiksuna johtamisena. Rakennamme yhdessä kaupunkia, jossa työn merkitys on selkeä ja asiantuntijuutta arvostetaan.
Tuemme ammatillista oppimistasi ja kehittymistäsi sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista joustavilla käytännöillä.
Toimintamme perustuu avoimuuteen ja luottamukseen, ja kohtaamme toisemme arvostavasti. Olemme sitoutuneet yhdenvertaisuuden edistämiseen ja toivomme työyhteisöömme eri-ikäisiä, eri taustoista ja eri kieliä puhuvia osaajia.
Tehtävään ja hakuprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä tehtävän lisätietojen antajaan.
Erityistarpeisiin liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä: keha.rekrytointi@espoo.fi. Käsittelemme yhteydenotot luottamuksellisesti.
Lue lisää: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Lisätietoa antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Riikka Immonen, riikka.immonen@espoo.fi tai 0406368570
Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Leppävaaran palvelualue/Itä, Leppävaara/Itä kunnalliset päiväkodit, Monikon päiväkoti
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta, asukaspuistoista ja kerhoista. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3400 ammattilaista. Päivittäin varhaiskasvatukseen osallistuu noin 17 000 lasta. Rakennamme yhdessä muiden tulosyksiköiden kanssa yhtenäistä ja onnistunutta opinpolkua.
Kehitämme Espoossa aktiivisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa, toimintatapoja ja johtamista. Meille on tärkeää, että arki yksiköissämme sujuu ja työyhteisöt voivat hyvin. Tarjoamme työntekijöillemme laajat koulutusmahdollisuudet ja vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen. Työyhteisöissämme erilaiset taustat, osaaminen ja näkökulmat rikastuttavat yhteistä työtä. Tule meille työkaveriksi Espoon varhaiskasvatukseen!
Veräjäpellonkatu 2-4
Espoo 02650
Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Leppävaaran palvelualue/Itä, Leppävaara/Itä kunnalliset päiväkodit, Monikon päiväkoti
Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Leppävaaran palvelualue/Itä, Leppävaara/Itä kunnalliset päiväkodit, Monikon päiväkoti