Siirry pääsisältöön
Palveluesihenkilö, asumispalvelut Kangasniemen yksiköt

Hakuaika päättyy 21.7.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Hae mukaan ammattitaitoiseen ja Eloisaan joukkoomme!

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa hakee palveluesihenkilöä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Kangasniemen Annin- ja Otontupaan, sekä Ryhmäkoti Männikköön alkaen 3.8.2026 tai sopimuksen mukaan.

Annin- ja Otontupa sijaitsee Etelä-Savossa Suomen Kauneimmassa kunnassa, Kangasniemessä. Toimimme uusissa ja viihtyisissä toimitiloissa kahdessa kerroksessa ja meillä on 56 asiakaspaikkaa. Talomme on hybriditalo, jolloin samassa talossa tarjoamme ikääntyneille asiakkaille lyhytaikaista ja pitkäaikaista yhteisöllistä ja ympärivuorokautista palveluasumista. Lisäksi pihapiirissä sijaitsee Ryhmäkoti Männikkö, jossa on 22 pitkäaikaista ympärivuorokautisen ja yhteisöllisen hoivan asiakasta.

Esihenkilönä vastaat yksiköiden toiminnasta, kehittämisestä sekä laadukkaista palveluista. Johdat toimintaa ja kehittämistyötä riskit tunnistaen ja halliten. Suunnittelet, seuraat ja raportoit talouden kokonaisuutta, johdat henkilöstöä riittävät henkilöstöresurssit varmistaen sekä oman organisaatiosi ohjeita noudattaen. Työpariksesi tulee laajennetulla työnkuvalla toimiva alan ammattilainen. Lisäksi olet osa aktiivista ja ammattitaitoista asumispalvelujen esimiesten työryhmää, josta saat työllesi kollegiaalista vertaistukea. Tukenasi toimii palvelualuepäällikkö, sekä palvelualuekoordinaattori.

Tarjoamme sinulle osaamistasi arvostavan työyhteisön, jossa pääset käyttämään ammattitaitoasi monipuolisesti. Panostamme tällä hetkellä erityisesti työhyvinvointiin ja ikääntyneiden palvelujen veto- ja pitovoimaan. Tehtävä edellyttää vahvaa organisointikykyä, yhteistyötaitoja, muutosjohtajuutta ja kiinnostusta kehittämistyöhön.

Odotamme Sinulta aitoa kiinnostusta ikääntyviin asiakkaisiin ja sitoutuneisuutta työyhteisöön. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, joustavuutta sekä avointa ja innostunutta asennetta työtä kohtaan. Hallinnolliset tehtävät edellyttävät hyviä tietoteknisiä taitoja tai halua oppia uusia asioita, sekä kykyä ottaa vastuuta. Odotamme, että työskentelysi on tavoitteellista ja luotettavaa.

Eloisa tarjoaa työntekijöilleen kattavat henkilöstöedut, kuten 200 euron arvoisen edun käytettäväksi liikuntaan, kulttuuriin tai hyvinvointipalveluihin. Haluamme, että viihdyt ja voit meillä hyvin.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä sosiaali- tai terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistus tai sosiaalihuollon ammattihenkilöstä annetun lain (817/2015) mukainen laillistus. Lisäksi edellytetään tehtävän hoitamisen kannalta riittävää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista terveydentilan selvitystä hengityselinten tuberkuloosista. 1.1.2024 alkaen ikääntyneiden kanssa työskentelevän henkilön tulee esittää hyväksyttävä rikosrekisteriote ennen työn alkamista yli 3 kk:n palvelussuhteissa (valvontalaki 741/2023 28 §). Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Hakemus tulee jättää Kuntarekry-järjestelmän kautta.

https://etelasavonha.fi/tyopaikat

Lisätietoja antaa palvelualuepäällikkö Päivi Kauppinen, puh. 040 198 5430, paivi.kauppinen@etelasavonha.fi

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa vastaa eteläsavolaisten sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen järjestämisestä. Eloisalla on noin 170 toimipistettä, joissa työskentelee yhteensä noin 7500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen ammattilaista. Eloisa on aito ja inhimillinen, ihmisen kokoinen. Me Eloisalaiset haluamme auttaa ja kehittyä. Haluamme olla osana luomassa väestöä palvelevaa ja hyvin toimivaa organisaatiota. Keskusteleva ja avoin ilmapiiri sekä valmentava johtamisote on meillä arkipäivää. Haluamme, että työntekijöillämme on hyvä olla – meillä on tilaa työnilolle. Myö yhessä – Terveyttä ja turvaa Etelä-Savossa!

Otto Mannisentie 94

Kangasniemi 51200

Tutustu työnantajaan
Etelä-Savon hyvinvointialue73258530.6.2026 klo 09:09 - 21.7.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde3.8.2026 tai sopimuksen mukaan4135,10 €/kk Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Etelä-Savon hyvinvointialue73258530.6.2026 klo 09:09 - 21.7.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde3.8.2026 tai sopimuksen mukaan4135,10 €/kk
Sinulle suositellut työpaikat