Siirry pääsisältöön
Varhaiskasvatuksen työntekijä

Hakuaika päättyy 19.7.2026 klo 12:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Virtaamo hakee reipasta ja oma-aloitteista nuorta neljän kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen. Oletko sinä tämä henkilö?

Työhön kuuluu varhaiskasvatuksen avustavat tehtävät. Työpiste sijaitsee ensisijaisesti päiväkoti Villa Vilinässä.Tehtävät voivat olla avustamista ruokailuissa, ulkoilussa ja pukemisessa. Aiempaa työkokemusta ei tarvita, kiinnostus työtehtäviin riittää!  

Työjakson aikana sinun on mahdollisuus tutustua myös muihin työtehtäviin ja työyksiköihin, omien kiinnostuksen kohteidesi mukaan. Työnkuva räätälöidään juuri sinun intressiesi sekä olemassa olevan tarpeen mukaan. Mahtavan työpaikan lisäksi saat ohjausta, jonka tarkoitus on vahvistaa yksilöllisiä työelämätaitoja.  Työtehtävän viikkotyöaika on 32,5 tuntia.

Kerro hakemuksessasi jo olemassa olevasta osaamisestasi ja työkokemuksestasi. Haluamme myös kuulla tulevaisuuden suunnitelmistasi ja siitä, miten tämä työ auttaisi niissä eteenpäin. Tehtävään valituita edellytämme 18 vuoden ikää.  Tehtävään valitun tulee toimittaa työjakson alkaessa lasten kanssa työskentelevän rikosrekisteriote. 
  
Kokemäen Kaupunki on työllisyysalueuudistuksen myötä siirtynyt uuteen toimintamalliin - Virtaamoon. Tämä malli on tarkoitettu ensisijaisesti alle 30-vuotiaiden kokemäkeläisten työllistämiseen ja arjen hallintaan.   

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kokemaen-kaupunki/

hyvinvointipäällikkö Sanni Kankaanpää 040 488 6172

Kokemäen kaupunki, 01 Hallinto-osasto, Virtaamo

Kokemäen kaupunki Virtaamo

Tulkkilantie

Kokemäki 32800

Tutustu työnantajaan
  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Kokemäen kaupunki
Kokemäen kaupunki, 01 Hallinto-osasto, Virtaamo
7317103.7.2026 klo 09:00 - 19.7.2026 klo 12:00MääräaikainenTyösuhde3.8.2026-30.11.2026Ei etätyömahdollisuuttaKVTES
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Kokemäen kaupunki
Kokemäen kaupunki, 01 Hallinto-osasto, Virtaamo
7317103.7.2026 klo 09:00 - 19.7.2026 klo 12:00MääräaikainenTyösuhde3.8.2026-30.11.2026Ei etätyömahdollisuuttaKVTES
Sinulle suositellut työpaikat