Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Tule tekemään merkityksellistä ympäristönsuojelun viranomaistyötä vehreään Siuntioon pääkaupunkiseudun kupeeseen!

    Siuntion kunta hakee joukkoonsa kehittymishaluista ja innostunutta ympäristöpäällikön viransijaista vuodeksi 1.2.2025-31.1.2026.

    Siuntiossa ympäristöpäällikkö vastaa kunnan ympäristönsuojelun toimialueesta ja sen tehtävistä. Tehtäviin kuuluvat ympäristönsuojelun valvonta- ja edistämistehtävät:
    - Valvontatyö on monipuolista lupa-, ilmoitus- ja haittailmoitusten käsittelyä, päätösten tekemistä sekä erinäisien selvityksien ja lausuntojen laatimista.
    - Ympäristönsuojelun edistämistehtäviin kuuluu vuonna 2025 mm. vesiensuojeluprojekteissa kunnan edustajana toimiminen (toteuttajina mm. LUVY ja WWF), hulevesien hallintaprojektin maaliin vieminen sekä kunnan ympäristökasvatushankkeeseen osallistuminen.
    -Toimit ympäristö- ja rakennuslautakunnan esittelijänä ja valmistelijana ympäristönsuojelun vastuualueen asioissa.

    Vuoden aikana tutustut kuntaorganisaatioon ja teet tiiviisti yhteistyötä mm. kaavoituksen ja rakennusvalvonnan kanssa. Tehtävässä pääset työskentelemään myös kunnan ulkopuolella laajoissa yhteistyöverkostoissa mm. ELY:n, naapurikuntien sekä alueellisen ympäristönsuojeluyhdistyksen kanssa sekä maakunnan tasolla.

    Kelpoisuusvaatimuksena ympäristöpäällikön virkaan on soveltuva korkeakoulututkinto. Esimerkiksi luonnontieteellinen- tai ympäristöinsinöörin koulutus antaa hyvän pohjan töissä suoriutumiseen. Arvostamme ympäristöalan aiempaa työkokemusta sekä ymmärrystä kuntakentän ympäristönsuojelun tai muun julkisen hallinnon toimintaympäristöstä. Tehtävien sujuva hoitaminen edellyttää erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, aktiivista otetta työhön ja kykyä hoitaa tehtäviä itsenäisesti. Molempien kotimaisen kielten kirjallinen ja suullinen hallinta katsotaan eduksi. Lisäksi hakijalla tulee olla ajokortti sekä oman auton käyttömahdollisuus.

    Tarjoamme sinulle
    - Vastuullisen ja itsenäisen tehtäväalueen
    - Mahdollisuuden kehittyä vuoden aikana oman alasi huippuosaajaksi
    - Koulutusmyönteisen työympäristön
    - Julkisen sektorin lomaedut ja selkeät työehdot, etätyömahdollisuuden, liukuvan työajan ja saldovapaajärjestelmän
    - Kattavan työterveyshuollon sekä hyvinvointiasi tukevat liikunta- ja kulttuurisetelit ja työsuhdepolkupyöräedun.
    - Työpaikan sijainnin lähellä pääkaupunkiseutua sekä hyvät kulkuyhteydet.
    - Suunnitellun perehdytyksen: sijainen perehdytetään tehtävään nykyisen ympäristöpäällikön toimesta. Nykyinen ympäristöpäällikkö osallistuu myös ensimmäiseen lautakuntaan.

    Virkaan valitun on ennen toimen vastaanottamista toimitettava työterveyshuollon antama todistus terveydentilastaan. Viran tehtäväkohtainen palkka on 4246 €/kk ja teknisten sopimuksen ammattialalisä on enintään 8 % kokemuksesta riippuen. Tehtävässä sovelletaan kolmen kuukauden koeaikaa. Aloitamme hakemusten käsittelyn ja mahdolliset haastattelut jo hakuaikana.

    Lisätietoja

    https://www.siuntio.fi/tyo-ja-elinkeino/meille-toihin/

    Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Lisätietoja tehtävästä antaa: Ympäristöpäällikkö Lotta Juusti, etunimi.sukunimi@siuntio.fi, p. 044 386 1270 (tekstiviestitse soittopyyntö, jos en pääse vastamaan)

    Tietoa organisaatiosta

    Siuntio on noin 6 200 asukkaan kunta Länsi-​Uudellamaalla aivan pääkaupunkiseudun kupeessa. Työmatkalla Siuntioon et kohtaa ruuhkaa. Siuntio kuuluu myös HSL-​alueeseen niin bussi-​ kuin junaliikenteen osalta.

    Meillä on monipuolisia uramahdollisuuksia erilaisten julkisten palveluiden ja hallinnollisten tehtävien parissa. Panostamme monipuoliseen ammattitaitoon ja etsimme joukkoomme niin kokeneita konkareita kuin nuoria osaajia.

    Siuntion kunnalla on noin 220 työntekijää sekä noin 75 erilaista ammattinimikettä. Haluamme tarjota kuntalaisille laadukkaita, kaksikielisiä palveluita ja toimia siuntiolaisen yhteisön hyväksi.

    Sijainti
    Siuntiontie 504
    02580 Siuntio

    Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Sjundeå kommun

    Kortjobb inom småbarnspedagogikenHakuaika päättyy31.12.202423:59

    Työavain 489592

    Siuntion kunta

    Varhaiskasvatuksen lastenhoitajaHakuaika päättyy31.12.202423:59

    Työavain 622762

    Siuntion kunta

    YmpäristöpäällikköHakuaika päättyy5.1.202522:00

    Työavain 631645

    Sjundeå kommun

    Öppen ansökanHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain 623766

    Sjundeå kommun

    MiljöchefHakuaika päättyy5.1.202522:00

    Työavain 631645

    Siuntion kunta

    Avoin hakemusHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain 623766

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.