Skip to main content
Varhaiskasvatuksen sosionomi, Myllyojan päiväkoti

Hakuaika päättyy 27.8.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Varhaiskasvatuksen sosionomin vakinainen tehtävä Myllyojan päiväkodissa.

Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!
Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta!

Haettavana on VARHAISKASVATUKSEN SOSIONOMIN vakinainen tehtävä Myllyojan päiväkodissa.

Päiväkodissamme on avarat ja valoisat tilat, jotka mahdollistavat pienryhmissä toimimisen. Tiloissa on huomioitu esteetön liikkuminen. Piha ja lähiympäristö innostavat lapsia monipuoliseen liikkumiseen ja jumppasalissa on tilaa virkistäville ja vauhdikkaille liikuntahetkille. Myllyojan päiväkotiin jokainen lapsi on tervetullut omana arvokkaana itsenään.

Välittäminen, aito ja sensitiivinen kohtaaminen, läsnäolo, oppimisen ilo, turvallisuus, kiireettömyys sekä yhteisöllisyys ovat tärkeitä arvoja päivittäisessä toiminnassamme.

Varhaiskasvatuksen sosionomi:
- Vastaa lasten kasvatuksesta ja hyvinvoinnista sekä osallistuu opetuksen ja varhaiskasvatuksen pedagogiikan toteuttamiseen lapsiryhmässä ja koko toimintayksikössä.​
- Vastaa lapsiryhmän hyvinvointia edistävästä ja tukevasta toiminnasta, erityisesti sosiaalisesta hyvinvoinnista.​
- Rakentaa lapsiryhmän terveellistä ja turvallista oppimisympäristöä ja toimintakulttuuria.​
- Tukee työllään lasten vertaissuhteita ja osallisuutta, lapsiryhmän yhteisöllisyyttä ja vanhempien kasvatusyhteistyötä. ​
- Antaa ammatillisen osaamisensa päiväkodin moniammatilliseen yhteistyöhön ja monialaiseen verkostotyöhön.

Varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 27§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäviin on vähintään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai sosionomin tutkinto, jota on täydennetty mainituilla opinnoilla.

Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaitoja lasten, perheiden ja henkilöstön kanssa sekä​ kykyä ymmärtää asiakasperheiden ja henkilöstön erilaisia tilanteita. Lisäksi tehtävässä vaaditaan kykyä​ tiimi- ja työparityöskentelyyn sekä kehitysmyönteisyyttä.

Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäväkohtainen palkka muodostuu tasopalkkajärjestelmän sekä osaamisen ja vastuun tasojen mukaisesti 2 866,22 € - 2 961,73 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista KVTES:n mukaisista tasolisistä.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tartuntatautilain 55 §:n mukaan työnantajan vastuulla on vaatia ennen töiden aloittamista työntekijältä ja harjoittelijalta/opiskelijalta luotettava selvitys siitä, ettei tämä sairasta hengityselinten tuberkuloosia. Selvitys tehdään ennen työsopimuksen tekemistä.

Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/10799/2026. Hakemus on toimitettava 27.8.2026 klo 16.15 mennessä.

https://www.ouka.fi/myllyojan-paivakoti

Lisätietoja antaa päiväkodin johtaja Eija Paloranta, p. 040 168 1839 sekä apulaisjohtaja Annu-Maaria Paukkeri, p. 050 592 9095 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.

Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Myllyojan päiväkoti

Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.

Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.

Oulun kaupunki on savuton työpaikka.

Karvarinaukio 16

Oulu 90650

Tutustu työnantajaan
Oulun kaupunki
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Myllyojan päiväkoti
OUL-04-930-2612.8.2026 klo 15:45 - 27.8.2026 klo 16:15Vakinainen1.9.2026 tai sopimuksen mukaanKVTES
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Oulun kaupunki
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Myllyojan päiväkoti
OUL-04-930-2612.8.2026 klo 15:45 - 27.8.2026 klo 16:15Vakinainen1.9.2026 tai sopimuksen mukaanKVTES

Vi vill höra om dina erfarenheter av att använda kuntarekry.fi-webbplatsen för att utveckla sidans innehåll och funktioner. Genom att svara på en kort enkät kan du delta i utlottningen av ett SuperLahjakortti-presentkort. Mer information om enkäten och utlottningen hittar du i början av enkätformuläret! Svara på enkäten här.