Etsimme Kalevanniemen Aurinkometsän päiväkotiin määräaikaista varhaiskasvatuksen opettajaa ajalle 15.10.2024 - 29.8.2025 .
Varhaiskasvatuksen opettaja
Etsimme Kelavanniemen Aurinkometsän päiväkotiin määräaikaista varhaiskasvatuksen opettajaa ajalle 15.10.2024 - 29.8.2025.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat ryhmän pedagogiikasta, toiminnan toteuttamisesta, suunnittelemisesta, arvioinnista ja kehittämisestä yhdessä tiimin kanssa. Työskentely edellyttää kasvatuksen, lasten varhaisen kehityksen ja oppimisen sekä pedagogiikan asiantuntemusta.
Toivomme sinulta itseohjautuvaa, ratkaisukeskeistä työotetta sekä positiivista ja kehittämismyönteistä asennetta. Arvostamme haluasi työskennellä yhteisöllisesti, vuorovaikutteisesti ja rakentavasti, yhdessä uusia asioita kokeillen.
Tarjoamme innostavan työyhteisön sekä hyvän ammatillisen tuen. Naantalin kaupunki tarjoaa muun muassa Edenred liikunta- ja kulttuuriedun sekä oman palkitsemisohjelman.
Tervetuloa iloiseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme!
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksenopettajan tehtävään on varhaiskasvatuslain 540/2018, 26§ mukainen kelpoisuus. Huomioimme haussa myös varhaiskasvatuksen opettajaksi valmistuvat. Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäväkohtainen palkka on 2867,97 kk. Lisäksi käytössämme on työkokemuslisä sekä työnsuoritukseen perustuva henkilökohtainen lisä.
Tehtävän vastaanottamisen yhteydessä hakijan on esitettävä terveydenhuollon arvio edellytyksistä hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä sekä rikosrekisterilain 6.2§ mukainen rikosrekisteriote. Työssä on 3 kk koeaika.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-opettaja-617251/
- Naantalin kaupunki, Sivistyspalvelut, Varhaiskasvatus
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
- 617251
- 15.10.2024
- 2867,97 €
- 9.9.2024 09:38 - 22.9.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaVarsinais-SuomiNaantaliVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
Aluepäiväkodinjohtaja Anni Häkli puh. 044 7334568 tai anni.hakli@naantali.fi
Hakemukset tulee jättää ensisijaisesti sähköisen hakulomakkeen kautta 3.9.2024 klo 15 mennessä osoitteessa www.kuntarekry.fi tai www.naantali.fi. Mahdolliset paperihakemukset kaupungin kirjaamoon, os. Naantalin kaupunki, kirjaamo, PL 43, 21101 Naantali.
Naantali – paras paikka elää, viihtyä ja tehdä työtä. Naantalin kaupunki on kasvava ja vetovoimainen 18800 asukkaan saaristokaupunki, jossa työskentelee noin 1300 työntekijää
Sijainti
Opintie 4
21100 Naantali