Tule meille varhaiskasvatuksen erityisavustajaksi määräaikaiseen työsuhteeseen Nöykkiön päiväkotiin!
Päiväkodissamme on kuusi eri ryhmää 1-5-vuotiaille. Työsi on 3-5-vuotiaiden ryhmässä. Ryhmäkohtainen erityisavustaja työskentelee pääosin klo 8.51-16.30.
Tuleva tiimisi odottaa sinua:
Työkavereinasi ovat lastenhoitaja ja kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa. Teemme moniammatillista yhteistyötä myös lapsiryhmiemme välillä.
Varhaiskasvatuksen erityisavustajan työ on monipuolista ja innostavaa. Osallistut aktiivisesti lapsiryhmän toimintaan ryhmän muiden työntekijöiden kanssa. Tehtäviisi kuuluu myös ruokailuissa ja pukemistilanteissa avustaminen sekä lasten ulkoilussa mukana oleminen. Pidät lasten kanssa työskentelystä ja myönteinen vuorovaikutus on sinulle sydämen asia.
Arvostamme monipuolista osaamista ja monenlaisesta työkokemuksesta on tässä tehtävässä hyötyä. Voit olla esimerkiksi alanvaihtaja. Perehdytämme kaikki työntekijämme tehtäviinsä.
Otamme huomioon kaikki hakuaikana tulleet hakemukset. Voimme käsitellä hakemuksia ja aloittaa haastattelut jo hakuaikana. Valinta tehdään hakuajan päätyttyä sen jälkeen kun haastattelut on saatu päätökseen.
Työpaikan nimi ja osoite: Nöykkiön päiväkoti, Oxfotintie 6, 02330 Espoo
Työaika: 38 h 15 min/viikko.
Tehtävä on määräaikainen ajalle 7.10.2024 - 31.12.2024.
Kelpoisuusvaatimus: Tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus
Edellytämme hyviä vuorovaikutustaitoja, taitoa sanoittaa toimintaa sekä syy-seuraussuhteita lapsille sujuvalla suomen kielellä. Lisäksi edellytämme kykyä toimia johdonmukaisesti ja lempeästi sovittujen toimintatapojen mukaan.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Arvostamme kykyä ennakoida tilanteita lapsen näkökulmasta.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Lisätietoja
https://www.espoo.fi/fi/kasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatus/noykkion-paivakoti
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-erityisavustaja-noykkion-paivakoti-espoo-03-1951-24/
- Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Espoonlahden palvelualue, Espoonlahden kunnalliset päiväkodit, Nöykkiön päiväkoti
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhdeEi etätyömahdollisuutta
- ESPOO-03-1951-24
- 7.10.2024 - 31.12.2024
- Tehtäväkohtainen palkka: 2 242,87 €/kk
- Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
- 24.9.2024 13:28 - 7.10.2024 15:45
- Opetus- ja kulttuurialaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätUusimaaEspooKunta
Lisätietoja tehtävästä antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Mira Sautero-Luukkainen, etunimi.sukunimi@espoo.fi.
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimesta varhaiskasvatuksesta. Päivittäin varhaiskasvatukseen osallistuu noin 17 000 lasta. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Kannustava ilmapiiri, oppivat työyhteisöt ja asiantuntijoidemme tarjoama tuki tekevät työstä meillä mielekästä ja innostavaa. Kehitämme aktiivisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja toimintatapoja, joten meillä pääset hyödyntämään esimerkiksi uusia digipedagogisia menetelmiä. Tarjoamme laajat koulutusmahdollisuudet ja vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen.
Tule meille työkaveriksi Espoon varhaiskasvatukseen!
Sijainti
Oxfotintie 6
02330 Espoo
Muut tehtävään liittyvät tiedot