TE-palvelut siirtyvät vuoden 2025 alusta kuntien vastuulle. Paltamon kunta on mukana Kainuu-Koillismaan työllisyysalueessa. Paltamon kunta järjestää henkilöasiakas- ja työnvälityspalvelut Paltamon, Hyrynsalmen ja Ristijärven asiakkaille.
Haemme kahta työllisyysohjaajaa vakinaisiin virkoihin 1.1.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Työllisyysohjaaja toimii virkasuhteessa henkilöasiakas -ja työnvälitystehtävissä Paltamon kunnan työllisyyspalveluissa tehden asiakas-, verkosto- ja työnantajayhteistyötä. Tehtävässä hoidetaan julkisen työvoimapalvelulain ja työttömyysetuussäädösten mukaisia tehtäviä sekä kunnan työllisyydenhoidon palveluihin liittyviä muita tehtäviä.
Tavoitteena on edistää tehokkaasti työttömien työnhakija-asiakkaiden työllistymistä ja koulutukseen ohjautumista ja olla mukana kehittämässä uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen.
Työllisyysohjaajalla on kokonaisvaltainen vastuu asiakkaidensa palvelukokonaisuudesta. Työllisyysohjaajan tehtäviin kuuluu mm. asiakkaiden palvelutarpeen selvittäminen ja työllistymissuunnitelman tai sitä korvaavan suunnitelman laatiminen, palveluista sopiminen ja palveluohjaus sekä palveluprosessin arviointi ja seuranta. Työllisyysohjaaja arvioi työllistymisen edellytyksiä huomioiden asiakkaiden kokonaistilanteen. Asiakastyössä keskeistä on asiakkaiden motivointi ja ratkaisukeskeinen ohjaus, jonka avulla vahvistetaan asiakkaiden muutosmotivaatiota ja itsetuntoa sekä tuetaan asiakkaita tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja mahdollisuuksiaan.
Työllistymisen tuki järjestetään asiakkaille yksilöllisenä ja monialaisena verkostotyönä yhteistyössä oppilaitosten, työnantajien, Kelan, sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä muiden asiakkaan työllistymistä ja kuntoutumista edistävien toimijoiden kanssa asiakkaiden kokonaisvaltainen elämäntilanne huomioiden.
Työllisyysohjaajan varsinainen työpiste sijaitsee joko Paltamossa, Hyrynsalmella tai Ristijärvellä. Työ edellyttää työskentelyä tarpeen mukaan näillä kaikilla paikkakunnilla, mutta pääasiallisesti joko Paltamossa tai Hyrynsalmella ja Ristijärvellä. Paltamon kunnan työllisyyspalvelujen tiimin kuuluu vuoden 2025 alusta työllisyyspäällikkö, neljä työllisyysohjaajaa sekä eläke- ja kuntoutusselvittelyjä tekevä palveluohjaaja.
Hakijalta edellytetään hyvää suomen kielen taitoa, soveltuvaa ammatillista tutkintoa tai korkeakoulututkintoa sekä alan työkokemusta. Eduksi katsotaan osaaminen ja kokemus monialaisesta yhteistyöstä ja verkostoyhteistyöstä.
Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Koeaika on kuusi (6) kuukautta. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset on esitettävä mahdollisen haastattelun yhteydessä. Virkaan valitun on toimitettava nähtäväksi todistus terveydentilastaan.
Hakeminen tapahtuu sähköisesti Kuntarekry-palvelun kautta. Haastattelut järjestetään Paltamon kunnantalolla.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/tyollisyysohjaaja-618601/
- Paltamon kunta, Elinvoimapalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeOsittainen etätyömahdollisuus
- 618601
- 2
- 1.1.2025/sopimuksen mukaan
- tehtäväkohtainen palkka 2835,23 eur + mahdollinen työkokemuslisä KVTES
- 10.9.2024 10:45 - 29.9.2024 16:00
- Hallinto- ja toimistotyöKainuuPaltamoTyöllisyyspalvelutKunta
Salla Korhonen, kehitysjohtaja, salla.korhonen@paltamo.fi tai 044 2885 660
Paltamon kunta on n. 3000 ihmisen hyvän arjen asuinsija Oulujärven rannalla. Olemme tunnettuja rohkeudesta, aktiivisuudesta ja ketteräliikkeisyydestä. Meillä on kunnon kesä ja oikea talvi nauttia Oulujärvestä, metsistä, vaaroista, tapahtumista ja kulttuurista. Työnantajana Paltamon kunta on osaamista ja työhyvinvointia arvostava, vastuullinen ja työntekijäystävällinen. Meillä työtä tehdään turvallisissa ja terveellisissä tiloissa. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisia ja monipuolisia tehtäviä kehittämismyönteisessä työyhteisössä. Henkilöstön käytössä ovat myös kulttuuri- ja liikuntaedut, kuten ePassi, pyöräetu ja maksuton kuntosali.
Sijainti
Salmelankuja 1
88300 Paltamo
Muut tehtävään liittyvät tiedot